maanantai 22. tammikuuta 2018

Erilainen aamu

Normaalisti mun aamut alkaa sillä, että Viljami herättää mut joko hyppimällä päällä tai potkimalla kylkeen. Sen jälkeen makoillaan hetki ihan rauhassa, ja mä saatan vielä torkkua vähän. Kun olen kerännyt tarpeeksi voimia, noustaan ja mennään pesemään hampaat ja aamupalalle.

Lauantaina mun aamu oli kuitenkin erilainen, sillä Teemu nappasi Viljamin herättyään ja hoiti aamupesut, pakkasi kassiin puuron ja he lähtivät Nesteelle aamukahville. Teemulla on tapana käydä isänsä kanssa kahvilla etenkin viikonloppuaamuisin, jonka jälkeen hän yleensä menee talliin, joten oli kiva yllätys kerrankin kun sain ihan rauhassa heräillä ja pyöriä sängyssä. Tein myös pitkästä aikaa Helmin kanssa kahdestaan pienen lenkin ennen aamupalaa. Oli ihanaa kävellä kirpsakassa pakkassäässä ja kuunnella hiljaisuutta. 



Kun palasimme lenkiltä, Teemu ja Viljami olivat palanneet. Vaikka tämä juttu saattaa kuulostaa hyvin pieneltä ja tavalliselta jonkun mielestä, niin mulle tämä merkitsi paljon. Oli kiva kerrankin olla ihan vain yksin ja nauttia rauhasta. 

perjantai 19. tammikuuta 2018

Aikuisten ystäväkirja - Teemu vastaa puolestani

Olin täyttämässä blogihaastetta, joka on kuin aikuisten ystäväkirja. Teemu ehdotti, että jos hän täyttäisi minun puolestani tähän vastaukset, ja mä vastaan sitten alempana itse samoihin kysymyksiin. Eli nyt Teemun vastaukset mun puolesta:
Nimeni on… Sanni Vilhelmiina Laine
Jotkut tosin kutsuvat minua… Sani, Sauli, Sanspa
Olen syntynyt… 14.6.1996
Lapsuuskotini langallinen numero… Viialaan tuli puhelimet 2010.
Pienenä olin varma, että minusta tulisi… luultavasti prinsessa tai joku Kummelin näyttelijä.
Minusta tulikin...  maailman paras äiti ja vaimoke.
Täydellinen puoliso… varmaan joku Vertti Harjuniemen ja Antti Luusuaniemen risteytys.
Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen… nukkuisin tai bloggaisin.
Harrastan nyt… blogi, jokkis ja yleinen härväys.
Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä… jotain soittolistaa.
Noloin tv-ohjelma josta pidän… niitä kattoo luultavasti sillon kun oon töissä....
Bravuurini keittiössä… kaikki! Saa aina kaikki arkisetkin ruuat maistuun hyvältä.
Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina, kun… näkyy edes vilaus jostain kaltoinkohdellusta lapsesta tai eläimestä.
Lapsuuden lempilelu oli… varmaan Viiru pehmolelu.
Lempilelu nykyään… puhelin...
Salainen paheeni on… ei paljo herkut vanhene!
Eikun se ihan oikea salainen paheeni on… lukee rikosmysteerejä ja näkee niistä painajaisia. 
Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut…  pikkuhiljaa alkanut sisäistään et asiat tuppaa aina vaan järjestyyn.

Ja sitten mun omat vastaukset:
Nimeni on… Sanni Vilhelmiina.
Jotkut tosin kutsuvat minua… Sanspaksi, siskoksi, tädiksi, äidiksi ja avopuolisoksi.
Olen syntynyt… kesäkuussa 1996, eli olen 21-vuotias.
Lapsuuskotini langallinen numero… 035433243, ehkä?
Pienenä olin varma, että minusta tulisi… palomies tai roskakuski.
Minusta tulikin... kotiäiti, toivottavasti jonain päivänä mullakin on joku ammatti!
Täydellinen puoliso… löytyy jo viereltäni. 
Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen… nukkuisin ja bloggaisin enemmän. Ehkä myös leipoisin ja liikkuisin enemmän?
Harrastan nyt… bloggaamista, jokkista ja zumbaa.
Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä… Teflon Brothersia, Haloo Helsinkiä, JVG:tä...
Noloin tv-ohjelma josta pidän… en tiedä kuinka noloa tämä on, mutta pienenä katsoin Mummun kanssa Pulttibois ja Kummeleita, ja osasin ehkä vähän liiankin paljon vitsejä noista sarjoista..
Bravuurini keittiössä… yösyöminen..
Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina, kun… siihen on pienikin syy. Olen todella herkkä ja itken todella usein.
Lapsuuden lempilelu oli… Viiru-pehmolelu. Se kulki aina mun mukana, ja nyt Viljami saa nukkua se kainalossa.
Lempilelu nykyään… puhelin ja kamera.. 
Salainen paheeni on… kaikki herkut. Etenkin makeat.. Tosin tää on ihan julkinen pahe! 
Eikun se ihan oikea salainen paheeni on… tiedän että mulla tulee uniin kaikki rikosjutut, mutta silti saatan iltaisin peiton alla lukea netistä rikosmysteereistä, ja sitten nään niistä painajaisia!
Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut… kaikki järjestyy, tavalla tai toisella!

tiistai 16. tammikuuta 2018

Lapsiluku - nytkö se on täysi?

Ennen Viljamin syntymää olimme Teemun kanssa yhtä mieltä siitä, että haluaisimme enemmän kuin yhden lapsen ja mahdollisimman pienellä ikäerolla. Meillä molemmilla on sisaruksia, joten tiedämme millaista on elää sisarusten kanssa. Olemme myös miettineet jos Viljami jäisikin meidän ainoaksi lapseksi, vauvavuosi on jo ohitettu, eli pahin on mahdollisesti takana päin ja elämä helpottuu jatkuvasti uutta oppivan taaperon kanssa.


Juuri tällä hetkellä meistä tuntuu siltä, että ainakaan tähän asuntoon emme uutta vauvaa halua. Meiltä loppuu täällä tila kesken. Mutta jos vain saamme asuntoasiat järjestykseen, niin sitten uusi vauva on tervetullut, jos vain sellainen meille suodaan. Tottakai ainakin minä olen miettinyt monesti päässäni, että kun olemme päässeet Viljamin kanssa näin helpolla, ja hän on pysynyt terveenä, voiko seuraava lapsi enää olla näin helppo ja terve?

Loppupeleissä kun olen nähnyt kuinka Viljami tykkää leikkiä muiden lasten kanssa, olisihan se ihanaa jos kotona olisi pikkusisko tai -veli, josta olisi sitten isompana enemmänkin seuraa. Aika näyttää koska sen aika on.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Laatuaikaa Edenissä

Sain kesällä synttärilahjaksi lahjakortin, jolla pääsimme Teemun kanssa viettämään laatuaikaa kahdestaan kylpylään Nokialle Edeniin. Aamulla veimme Viljamin hoitoon Teemun vanhempien luokse, ja lähdimme kohti kylpylää. Pienenä kävimme usein kylpylässä Mummun ja perheen kanssa. Viime vuosina en ole juurikaan käynyt, joten oli jo aikakin! Ensi kerralla ehdottomasti otamme Viljamin mukaan, sillä Edenissä oli ihan kivat ja tilavat lasten altaat. Me viihdyttiin Teemun kanssa kylpylän puolella pari tuntia, sen jälkeen olo alkoi olla aika väsynyt. Saunomisen kautta siirryttiin syömään kylpylän aulaan. 




Tilasimme kanaleivät, joista olimme kuulleet kehuja. Ehdimme odotellessa juttelemaan niitä näitä, ja oli kiva ihan vaan istua ilman mitään kiirettä. No saimmekin sitten istua ja jutella vähän pidemmän tovin, sillä ruuan tulo kesti tunnin! Onneksi olimme kahdestaan liikenteessä. En tiedä millä olisimme Viljamia viihdyttäneet niin kauan ruokapöydän ääressä. Ruoka saapui, ja täytyy myöntää että se oli pienoinen pettymys. Teemun äiti on tehnyt samalla tyylillä joskus kanaleipiä ja ne ovat olleet ihan super hyviä! Meidän tilaamissa leivissä oli iso siivu vaaleaa leipää, kanan rintafile, pekonia, ananasta, sinihomejuustoa, bearnaisekastiketta ja paholaisen hilloa. Kyljessä oli myös salaattia ja ranskalaisia. Syömisen jälkeen Teemun täytyi käydä verestämässä muistoja vanhan kunnon Sega rallin parissa

Kylpylässä rentoutuminen tuli kyllä tarpeeseen ja täytyy myöntää, että kyllä sitä jo kaipasikin jotain muuta kuin tasaista arkea! 

Ps. Kertooko tämä kuva siitä, että meillä todella oli kivaa!


keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Lahjoilla onnelliseksi

Me ollaan tänään oltu Teemun kanssa vuosi kihloissa. En odottanut mitään lahjoja täksi päiväksi, koska meillä on ollut periaate ettei juurikaan ostella lahjoja toisillemme. Niin vaan mua kuitenkin odotti pöydällä aamulla pieni paketti, josta löytyi ihanat korvakorut. Teemu on aiemmin ostanut mulle samaa sarjaa olevan kaulakorun, joten lahja oli nappivalinta. Mä en puolestani ostanut Teemulle mitään lahjaa, koska noh, kotihoidontuella ei paljoa juhlita. Ajattelin kuitenkin jotenkin osoittaa kiitollisuuteni ja rakkauteni Teemua kohtaan, joten kokkasin vähän paremman aterian. Pääruuaksi lehtipihviä, lohkoperunoita, pippurikastiketta, hunajaporkkanoita ja salaattia. Jälkiruoaksi banoffee lasissa. Ehdin vähän meikata ja vaihtaa mekon päälle ennen kuin Teemu tuli kotiin ja yllätys oli kuulemma onnistunut. 






Olemme Teemun kanssa jutelleet aiheesta paljonkin, ja pohtineet meidän lahjojen antamista. Meillä ei ole oikeastaan koskaan ollut tapana ostella kalliita lahjoja toisillemme. Aina välillä ostamme jotain pientä toiselle, mutta emme edes aina osta joululahjoja tai synttärilahjoja, riippuen ihan rahatilanteesta. Olemme tulleet aina siihen tulokseen, ettei lahjat tee meitä onnelliseksi, emme tarvitse niitä mihinkään. Tottakai pienet lahjat silloin tällöin on kiva ele toiselta, mutta monen sadan euron lahjoja ei tulisi kummallekaan mieleenkään ostaa. Mielummin ostamme yhdessä jotain tarpeellista. Meidän parisuhteessa onni tulee ihan muista jutuista kuin lahjoista. Mutta silloin kun lahjoja annamme ja saamme, se tuntuu ihan super hyvältä!

maanantai 8. tammikuuta 2018

Ensikosketus: Nikkor AF-S DX 35mm 1:1.8G

Olen haaveillut uudesta objektiivista jo hetken aikaa, ja olin suunnitellut säästäväni siihen rahaa, ja ostavani sen ensi kesänä. Teemu kuitenkin yllätti mut ja antoi joululahjaksi rahaa, jonka saisin käyttää haluamallani tavalla, kunhan käytän sen itseeni, enkä esimerkiksi ruokakauppaan. Tiesin heti, että haluan ostaa niillä rahoilla uuden objektiivin.


Vertailin pitkään eri objektiiveja, ja mietin mitä ominaisuuksia siltä haluan. Päällimmäisenä mielessä oli valovoimainen ja pienikokoinen, sekä edullinen objektiivi. Tutkin eri vaihtoehtoja, ja viimeisenä mietin Nikkor 35mm f/1.8 ja Nikkor 50mm f/1.8 välillä. Yritin lukea netistä näiden eroista ja pohdin kumpi sopisi paremmin mun tarpeisiin. Nämä pyörivät samassa hintaluokassa, ja mä ostin omani käytettynä. Kun kohdalle osui 35mm sopivaan hintaan ja sopivan matkan päästä, päätin käydä hakemassa sen omakseni, enkä ole katunut hetkeäkään. Olen niin innoissani tästä! Tällä saa kuvattua hämärässäkin todella tarkkoja kuvia, mikä on tietysti suomen pimeydessä ihan mahtavaa. Laitan tähän postaukseen käsittelemättömiä kuvia, joita olen nyt kerennyt räpsimään, jotta tekin näette kuinka mahtava tämä on!




Objektiivissa on automaattitarkennus, mikä on vauhdikasta lasta kuvatessa todella hyvä! En malta odottaa että pääsen kuvailemaan enemmän. Tämä toi kyllä niin taas uutta potkua tähän bloggaamiseen! 

lauantai 6. tammikuuta 2018

Luonnollisempi minä

Mä kiinnostuin melko nuorena meikkaamisesta ja laittautumisesta. Olen kuullut usein vitsailtavan sillä, että pienenä vaihdoin päivässä useasti vaatteet, koska eihän nyt samoilla vaatteilla voinut mennä  vaikka mummulle ja sitten vielä kauppaan. Meikkaamisen suhteen olen kokeillut kaiken mahdollisen, ja yläasteella minua ei juurikaan ilman meikkiä nähty muuta kuin treeneissä. Kärsin melko pahasta aknesta, ja peittelin sitä paksun meikkikerroksen alle. Ensimmäiset ripsienpidennykset otin joskus yläasteella, ehkä kahdeksannella luokalla. Ne mulla olikin sitten noin kuusi vuotta putkeen, muutamia taukoja lukuunottamatta.

Kynsien lakkaamisesta ja laitosta kiinnostuin myös yläasteen aikoihin, ja alkuun koristelin kynsiä lähes jokapäivä. Rippilahjaksi sain geelikynsien aloituspakkauksen, ja rakennekynsien tekoa harjoittelinkin ahkerasti. Rakennekynnetkin mulla on siitä lähtien ollut lähes aina. Välillä tottakai olen pitänyt niistäkin taukoja, mutta  pääasiassa kädet ja kynnet on ollut mulle tosi tärkeitä aina. Olen aina pitänyt huolen siitä, että mun kädet ja kynnet näyttää huolitelluilta. Mulla on luonnostaan tosi vaalea tukka, ja värjäsin sen ensimmäistä kertaa kesällä ennen kun aloitin yläasteen. Silloin mulle laitettiin punaruskeita raitoja. Sen jälkeen se olikin sitten menoa, ja nyt useamman vuoden mä olen vaan värjännyt tyveä mustanruskealla värillä, helppo huoltaa siis! 

Aikalailla tasan vuosi sitten mä luovuin ripsienpidennyksistä kokonaan. Mulla meni totaalisesti hermo niihin, ja revin ne pois. No, tiedätte varmasti kuinka siinä kävi. Multa lähti omatkin ripset mukana. Mun ripset oli niin kaljut, ettei niihin saanut edes ripsiväriä. Ajattelin vain, että kyllä ne sieltä takaisin kasvaa ja niin kasvoikin. Nykyään mulla on ihan kivan mittaset ripset, ei nyt mitkään maailman tuuheimmat, mutta ihan riittävät. Rakennekynsistä luovuin ainakin hetkellisesti ennen joulua, ja ajattelin ainakin hetken olla ilman ihan vain siitä syystä, että mun ainoa hetki huoltaa niitä kynsiä on Viljamin mentyä nukkumaan, ja mielummin nukun sen ajan itsekin. Tein myös pienen lupauksen ja ajattelin yrittää olla värjäämättä tukkaa. Haluaisin nähdä minkä värinen tukka tuolta juuresta kasvaa, ja antaa tukan levätä hetken. En tiedä kuinka pitkään tämä mun kasvatus kestää, mutta nyt se on ainakin sanottu ääneen!




Mun ihossa on epäpuhtauksia, arpia ja sävyeroja. Se ei ole missään nimessä täydellinen, oikeastaan todella kaukana siitä. Välillä turhauttaa, kun iho näyttää samalta kuin teinitytöllä. Silti mä nykyään pystyn kulkemaan ulkona ilman meikkiä. Suurimman osan ajasta mä oon ilman meikkiä. Mun arkimeikki on yleensä silmäpussien piilotus, ripsiväri ja vähän kulmiin väriä. Uskon että äitiys on kasvattanut mua siinä suhteessa, että enää en häpeä omaa ihoani tai että ketään ei oikeasti kiinnosta onko mun kädet rasvattu ja kynnet huollettu. Tottakai tähän liittyy myös se, että äitinä ei ole aikaa meikata, mutta uskokaa tai älkää, kyllä mulla on aikaa jos haluan. Tälläkin hetkellä mulla on naama maalattu ja tukka laitettu. Viihdyn vain luonnollisemmassa lookissa niin paljon paremmin nykyään!