lauantai 31. joulukuuta 2016

2016

Tänään on viimeinen päivä vuotta 2016. Tämä vuosi oli muutosten ja kasvun vuosi. Koitin selata puhelimesta kuvia, ja pohtia mitä minäkin kuukautena tuli tehtyä, mutta tulin siihen tulokseen, että en kirjoita joka kuukaudesta erikseen, vaan kokoan tähän vuoden kohokohtia.
   Alkuvuosi meni pienessä jännityksessä ja vatsanpohjassa kutkutteli, sillä oltiin päätetty, että meidän perhe on valmis kasvamaan, jos onni on meidän puolella. Alkuvuodesta kävin muutaman kerran Turussa hoitamassa sikontyttöä ja tein töitä. Huhtikuussa saatiin vihdoin iloisia uutisia, ja tein positiivisen raskaustestin. Silloin jäin heti pois töistä, ja tiesin edessä olevan koko loppuvuoden kestävä sairasloma. Alkuun voin todella pahoin, ja lisäksi minulla oli vieroitusoireita lääkkeistä. Kun pahin vaihe oli ohi, aloin nauttia kotona olemisesta. Siivosin, lenkkeilin ja nautin yksin olemisesta. 


Kesällä kierrettiin lähes joka viikonloppu kisoissa, Teemu ajoi ja me tehtiin Iskän kanssa tulospalvelua. Ens keväänä pääsen mäkin vihdoin taas kilpurin rattiin, ja sitä jos jotain odotan innolla! Kesäkuussa tehtiin viikon reissu Kreikkaan mun äidin, Teemun ja siskontytön kanssa. Oli kyllä ihanaa käydä ulkomailla ja vieläpä mukavassa seurassa. 
  Heinäkuussa tehtiin muutaman päivän reissu Pelloon, ja nautittiin kesästä. Heinäkuussa jouduttiin lähtemään anoppilaan evakkoon melkein kahdeksi kuukaudeksi, kun meidän kylppärissä tehtiin remonttia. Elokuussa oli vihdoin rakenneultra, jossa nähtiin että pikkuisella oli kaikki hyvin. Syksy meni mahaa kasvatellessa, ja viikonloput meni edelleen kisoissa. Paljon vietettiin aikaa siskontytön kanssa. Käytiin myös ylimääräisessä ultrassa ja saatiin selville, että poika siellä masussa asustelee.


Marraskuun alussa muutettiin Pirkkalaan, ja sain alkaa laittaa kaikkia vauvan tarvikkeita paikoilleen ja pesemään pieniä vaatteita. Mulle järjestettiin myös ihan huikeat baby showerit, joita en todellakaan uskonut saavani. Joulukuussa yritin saada kaiken valmiiksi vauvan tuloa varten, ja joululahjat tein tänävuonna lähes kaikki itse. Kuin ihmeen kaupalla kerkesinkin saamaan kaiken valmiiksi, ennenkuin meidän vuoden kohokohta, maailman suloisin pieni nyytti syntyi 19.12.2016. 

Enpä olisi tasan vuosi sitten uskonut, että vielä tämän vuoden puolella meillä on pieni poika. Mun uudenvuodenlupaus oli, että haluaisin ensin vähän laihtua, ja sen jälkeen kasvatella mahaa ihan luvan kanssa. Ensimmäinen ei tainnut onnistua, mutta sain mä ihan kiitettävästi sitä mahaa kasvatettua. 

Onnistunut vuosi siis kaikenkaikkiaan!
Mitkä oli teidän vuoden kohokohtia? Tapahtuiko sellaisia asioita, mitä et olisi uskonut tapahtuvan? 

Kiitos tästä vuodesta Teemu, perhe ja ystävät. Ilman teitä tämä vuosi olis ollut todella tylsä. Kiitos myös lukijoille, toivottavasti pysytte matkassa vielä ensivuonnakin! 

tiistai 27. joulukuuta 2016

Pelottaa

Vanhemmuutta on takana tänään jo yli viikon verran, ja sitä on edelleenkin hyvin vaikea käsittää. Olo on kokoajan epätodellinen, eikä oikein ymmärrä, että tuo pieni tuhisija on oikeasti meidän ikioma ja kukaan ei ole viemässä sitä meiltä pois.
  Äitiys on herättänyt mussa monenlaisia tunteita, ja syytän vielä toistaiseksi hormoneita näistä fiiliksistä. Joka ikinen ilta kun pitäisi mennä nukkumaan, pelottaa ihan valtavasti, että mitä jos se pieni ei enää aamulla olekaan siellä omassa sängyssä, tai että hengittääkö se, kun mitään ääniä ei kuulu. Uskoisin, että jokainen äiti tuntee samoin ja että se on ihan normaalia. En vain ikinä olisi uskonut kuinka paljon äitiys pelottaa.


   Koko raskausajan pelottaa, että onko siellä masussa kaikki hyvin. Ensimmäiset 20 viikkoa pelkää kokoajan, kun ei vielä tunne liikkeitä ja sen jälkeen kun alkaa tuntea liikkeitä, on niitä jatkuvasti kuulostelemassa, ja jos hetkeen ei tapahdu mitään, niin pelkää pahinta. Ajattelin ennen, että synnytyksen jälkeen kun saa pienen syliin, unohtuu kaikki pelot ja keskittyy vain olemaan onnellinen siitä pienestä ihmeestä. Onnellinen olenkin, mutta pelko siitä, että jotain kamalaa tapahtuu on kokoajan mielessä. 
   Toivon, että nää tunteet pikkuhiljaa tasoittuu, ja pystyy olemaan onnellinen siitä mitä on saanut, eikä kokoajan tarvitsisi pelätä. Tunteet on muutenkin kokoajan pinnassa, ja kaikki pienetkin asiat itkettää. Pieni väsymys ei ainakaan auta asiaa..

Kertokaa, missä vaiheessa nämä tunteet alkaa helpottaa, vai helpottaako ne ikinä? 

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joululahja

Maanantaina 19.12 kello 14.15 meidän pieni poika päätti syntyä ja tehdä meistä perheen. Poika painoi 3555g ja pituutta oli 50cm. Kerron myöhemmin lisää synnytyksestä, kunhan vaan saadaan meidän arki kunnolla rullaamaan. Molemmat, sekä minä että poika ollaan voitu todella hyvin, ja päästiin kotio perjantaina, kun saatiin pikkuisen paino nousemaan. Joulu vietettiin rauhallisesti Teemun vanhempien luona, ja tänään ollaan ihan vaan kotona ja odotellaan minun vanhempia käymään.

Ihanaa joulun jatkoa kaikille, nauttikaa läheistenne seurasta ja syökää paljon suklaata!


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Sairaalakassi

H-hetken lähestyessä päätin käydä vielä viimeviikolla pakkaamani sairaalakassin läpi, ja kysyä teiltä vähän vinkkejä. Mitä kannattaa ehdottomasti olla mukana, ja mitä en todellakaan tule tarvitsemaan sairaalassa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, (jota hyvin vahvasti epäilen,) menen sairaalaan tasan viikon päästä synnytyksen käynnistykseen. Joudun menemään bussilla, joten sairaalakassi jää todennäköisesti vielä tuossa vaiheessa kotio, ja Teemu tuo sen työpäivän päätteeksi minulle osastolle.


Tällähetkellä kassista löytyy seuraavanlaisia juttuja:

Juomapullo, olen lukenut, että se helpottaa huomattavasti, kun ei tarvitse kokoajan olla täyttämässä pientä lasia ja siitä on helpompi juodakin esimerkiksi sängyssä.

Pillimehuja, näitä siksi, että jotain makeaa varmasti tekee mieli juoda välillä, koska olen todella huono veden juoja.

Hygieniatarvikkeet, hammasharja ja -tahna, shampoo, dödö ja naamarasva. Uskoisin että näillä pärjää!

Sisätossut, sairaalasta ei kuulemma enää saa sisäkenkiä, joten varmasti mukavampi kulkea jotkut tossut jalassa kuin pelkillä sukilla.

Lämpöiset sukat ja neule, synnytyksen jälkeistä aikaa ajatellen lämpöiset sukat ja löysä neule, sairaalassa usein on kylmä ja olen itse ainakin melkoinen vilukissa.

Harso, jolla Teemu voi tuoda kotio Helmille hieman vauvan tuoksua, että Helmi ehtisi hieman tottua vauvan hajuihin.

Sukkia, sairaalan sukat ovat ihan kamalia, eikä ne pysy jalassa, joten ajattelin ottaa parit omat sukat. Tiedä sitten tuleeko ne oikeasti käyttöön, mutta onpahan mukana.

Liivinsuojia, maidon nousua ajatellen. Uskoisin että näitä saa myös sairaalasta, mutta otan varmuuden vuoksi omia mukaan.

Imetysliivit ja -toppi, imetystä varten tietysti.

Isoja siteitä, näitäkin saa sairaalasta, mutta otan silti varmaankin omia paketin mukaan.

Neuvolakortti, tietysti tärkein pitää olla mukana!

Teemu tuo sitten vauvalle kotiutumisvaatteet ja turvakaukalon kun päästään kotio.

Eiköhän näillä varusteilla yksi vauva saada tähän maailmaan? Kertokaa ihmeessä, jos multa puuttuu jotain, tai jos jotain kannattaa jättää kotiin. Näiden lisäksi mukaan lähtee vielä puhelimen laturi ja kuulokkeet, sekä ehkä kamera.

torstai 8. joulukuuta 2016

Jännittäviä aikoja

Joulukuuta on menty jo hyvä matka eteenpäin, ja mulla on teille vähän uutisia! Meidän vauva mitä todennäköisemmin on täällä jo tämän vuoden puolella!
   Mulla oli eilen taas kontrollikäynti ja vauvan kasvu on jatkunut yhtä hurjana kuin tähänkin asti, joten sovimme uuden ajan kahden viikon päähän, ja silloin aletaan käynnistellä synnytystä. Me siis todennäköisesti vietetään tänä vuonna joulu sairaalassa, mutta palkinto siitä on kyllä paras mahdollinen, oma pieni (tai ei niin pieni) vauva. Eletään jännittäviä aikoja, koska kaikkein parashan olisi, jos Late tajuaisi syntyä ennen tuota käynnistystä ihan itsekseen. Aion kyllä nyt näiden kahden seuraavan viikon aikana ottaa kaikki poppaskonstit käyttöön, ja yrittää saada synnytystä käynnistymään, Late on aivan valmis tähän maailmaan jo.


  Eilisen lääkärikäynnin jälkeen olin jo varma, että vauva syntyy pian, sillä lääkäri teki hieman ronskimmin sisätutkimuksen ihan siinä toivossa, että saataisiin sillä supisteluja aikaiseksi, ja kyllä niitä muutama kipeä tulikin illan aikana, mutta ne loppuivat ennenkun ehti kunnolla edes alkaa. Eilen illalla pakkasin myös vihdoin sairaalakassin valmiiksi, ja kävin ostamassa viimeiset puuttuvat asiat, että kaikki on sitten valmista kun lähtö tulee. Nyt siis vain jännitetään mitä seuraavaksi tapahtuu, ja toivotaan että meidän pieni on pian täällä!

perjantai 25. marraskuuta 2016

Ilmainen Libero -laukku

Oletteko kuulleet ilmaisesta Libero -laukusta? Mä en ollu kuullu, ennenkun joskus kesällä Facebookissa mun eteen ponnahti ilmoitus, että tällainen on saatavilla, ja tottakai klikkasin auki tutkiakseni, voiko oikeasti jotain saada ilmaiseksi? 
  Tällä kertaa kyseessä ei oo mikään huijaus, vaan ihan oikeasti Libero lahjoittaa odottaville äideille pienen tutustumispakkauksen heidän tuotteisiinsa. Sivustolle syötetään omat tiedot, ja rekisteröidytään samalla Libero -kerhoon ja muutamia viikkoja ennen synnytystä postiluukusta tupsahtaa kuponki, jolla saa noudettua tämän laukun lähimmästä K-citymarketista, K-supermarketista tai K-marketista. Ennen tämän kassin sisältöineen sai synnytyssairaalasta, mutta nykyään käytäntö on eri, ja siitä johtuen uskoisin, että monelta menee sivusuun tämä laukku. 
  Rekisteröidyin Libero -kerhoon jo hyvissä ajoin kesällä, kun tähän törmäsin ja siitä asti olen malttamattomana odottanut kupongin saapumista. Tällä viikolla se vihdoin tuli, ja eilen kävimme laukun hakemassa. Huomasin samalla, että kyseisen laukun voi kaupasta ostaa hintaan kymmenen euroa, mutta laukussa on kyllä huomattavasti enemmän tavaraa, kuin kymmenen euron arvosta. Olin positiivisesti yllättynyt laukun sisällöstä, jonka näette alla olevasta kuvasta ja listasta.


Laukku sisälsi: 

- Libero touch -vaippoja koossa 1 & 2.
- Kosteuspyyhkeitä matkapakkauksen.
- Terveyssiteitä.
- Baby wash -pesuneste.
- Baby oil -vauvaöljy.
- Liivinsuojuksia.
- Vaunulelu.
- Hyviä neuvoja uudelle perheelle -vihko.
- Hoitolaukku.

Minusta kassi oli erittäin kattava, ja uskoisin että kaikki laukussa tulleet tuotteet ovat hyödyllisiä ja päätyvät meillä käyttöön.

torstai 24. marraskuuta 2016

Vauva sittenkin jo 2016?

Tänään alkoi jo raskausviikko 35. Kuusi viikkoa laskettuun aikaan. Kaikki alkaa olla valmiina vauvaa varten, mutta silti mietityttää, että jotain oleellista varmasti puuttuu.
   Eilen oli taas TAYS:issa kontrollikäynti, jota odotin kauhulla. Näkisin taas kuinka paljon vauva on kasvanut, kun viimeksi mentiin jo hieman yläkäyrällä. Alkuun olin käyrillä n. 20 minuuttia ja juttelin ihanan hoitajan kanssa, hän katsoi sokerinseurantalomakkeeni ja oli sitä mieltä, että arvot ovat ihanteelliset, ja käski jatkaa samaan malliin. Se oli helpottavaa kuulla, koska väkisinkin alkaa stressaamaan syömisestä jos verensokeri heittelee kovasti.
  Hoitajan käynnin jälkeen pääsin lääkärille, joka ultrasi ja masussa kaikki oli hyvin, paitsi että vauvan keskivartalomitta oli hieman suuri verrattuna muihin mittoihin, ja se on usein vaarana raskausdiabeteksen aikana. Vauvan painoksi arvioitiin tällä kertaa 2850 grammaa. Paino menee reilusti yläkäyrällä, ja vauva on isokokoinen. Kaksi viikkoa sitten painoksi saatiin 2263 grammaa, eli paino oli noussut melkein 600 grammaa. Tuntuu pelottavalta, että toiset synnyttää täysiaikaisina saman painoisia vauvoja, mikä meidän Late on viikolla 33+6.


  Sain uuden ajan kahden viikon päähän, ja silloin puhutaan enemmän synnytyksestä. Lääkäri varovasti jo puhui, että voi hyvinkin olla, että vauva syntyy vielä tämän vuoden puolella, ja missään nimessä yliaikaiseksi tätä ei päästetä. Eli viimeistään 5.1. meillä on vauva! Leikkauskin voi olla mahdollinen, ja siitä puhutaan seuraavalla kerralla enemmän, kun nähdään onko vauva jatkanut hurjaa kasvuaan.
  Käynnin jälkeen laitoin Teemulle viestin, ja kerroin mitä olin lääkärin kanssa jutellut. Teemu kyseli mun fiiliksiä, eikä mulla oikein ollut mitään ajatusta koko asiasta. Vaikka olin haaveillut ihan spontaanisti käynnistyvästä alatiesynnytyksestä, ja mun haaveeni oli ehkä kokonaan haudattu, päällimmäisenä ajatuksena oli vaan, että saadaan vauva ehjänä ja terveenä tähän maailmaan, tuli se sitten miten tahansa.
  Tällähetkellä fiilikset on hyvin odottavat, koska mitään muutakaan tässä ei enää voi. Mun on vaan oltava tarkkana mitä suuhuni laitan, ja seurattava sokereita tarkasti. Enää niin vähän aikaa tätä raskautta jäljellä, että aion nauttia kasvavasta mahastani täysillä ja antaa aikaa itselleni, sekä kerätä voimia tulevaa synnytystä ja vauva-arkea varten.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Väsyttää

Sateista viikon alkua!

Mä oon nyt maannut viikon sängyn pohjalla, jostain tuntemattomasta syystä. Toki viikonloppuna oltiin häissä, ja muutenkin liikuttiin hieman kotoa, mutta aina kun olen ollut kotona, niin sänky on kutsunut. Viikko sitten ajattelin sen johtuvan tuosta ihanan sateisesta ja synkästä kelistä, mutta en jaksa uskoa että se niin kovasti vaikuttaisi.
  Lisärautaa olen syönyt nyt jo melko pitkään, että en usko sen alhaisesta hemoglobiinistakaan johtuvan. Loppuviikosta mulle pamahti sitten pikku flunssa. Eräs yö heräsin siihen, että en pysty nielemään. Luojan kiitos mulle tehoaa Bafucin -imeskelytabletit, joita raskaanakin saa syödä. Kurkku oli siis aivan älyttömän kipeä ja seuraavana päivänä alkoi sitten räkäkin valua. Jes kivaa, häät tiedossa ja mun nenä oli aivan punainen ja rikki. No lauantaiksi nuha ja kurkkukipu oli jo helpottanut aika reippaasti, ja jaksoin istuskella häissä kohtuu hyvin. Tosin vähänväliä täytyi käydä jalottelemassa, pitkään istuminen ei enää näköjään sovi tälle ruholle.


  Nyt flunssa on jo oikeastaan tipotiessään, ja mun väsymys jatkuu silti! Olen koittanut pohtia mistä se johtuu, mutten ole keksinyt vielä ratkaisua. Syitä voi olla monia, ja olen kyllä kuullut, että muillakin viimeisillä viikoilla tulee totaalinen väsymys, mutta silti ihmetyttää. Mitä jos tällainen samanlainen väsymys iskee sitten kun vauva on syntynyt. Mitä ihmettä mä sitten teen? Toki pieni vauva ei paljoa vaadi, ja sille on varmasti ihan okei jos vaan maataan sängyssä koko päivä, mutta kestänkö mä itse sitä? Tunnenko itseni huonoksi äidiksi, jos vain väsähdän? Niin ei tietenkään pidä olla, ei väsymys tee huonoa äitiä, mutta silti se mietityttää. 
  Kuvailisin tän hetken olotilaa samaksi, mitä se oli sillon kun sairastuin, enkä ollut vielä saanut diagnoosia. Herään aamulla, käyn Helmin kanssa ulkona, syön aamiaisen ja menen sänkyyn. Tänäänkin menin takaisin nukkumaan kymmeneltä ja heräsin kahdeltatoista. Kävin Helmin kanssa taas pihalla, ja menin takaisin sänkyyn ja torkuin puoli tuntia. Nyt iltapäivästä olen hieman pirteämpi, ja jaksoin jopa laittaa pyykkiä koneeseen ja tyhjentää tiskikoneen. Viime viikolla asetin itselleni päivittäisiä tavoitteita, koska pikkuhiljaa on pakko laittaa koti kuntoon vauvaa varten, ja itseasiassa täällä alkaa kaikki olla jo valmista. Yhtenä päivänä otin tavoitteeksi vauvan villavaatteiden pesu, toisena päivänä pinnasängyn petaaminen ja koitin keksiä mahdollisimman pieniä ja yksinkertaisia juttuja. Tiedän, että jos asetan suuret tavoitteet, en varmasti saa mitään aikaiseksi. 

Onko joku muu väsähtänyt viimeisten raskausviikkojen aikana, onko mitään mikä auttaisi, että jaksaisi edes jotain tehdä? 

torstai 10. marraskuuta 2016

Mitä kuuluu?

Ihanan lumista torstaita!

Täällä ollaan uudessa kodissa oltu jo reilu viikon verran, tavarat on löytäneet kutakuinkin paikkansa, ja vauvan juttuja on alettu ihan urakalla laittamaan valmiiksi. Meidän asunto on aivan ihana, eikä voitais tyytyväisempiä olla. Niin meidän näköinen asunto. Vielä pikkujuttuja puuttuu, ja sen jälkeen voisin vaikka esitellä asuntoa hieman teillekin.

Tänään vaihtui raskausviikko 33, ja mun puhelimen sovellus kertoo, että raskaudesta on kulunut tasan 80%. Aika kuluu niin kovin äkkiä. Olen käynyt nyt kuukauden sisällä kaksi kertaa Taysin äitiyspoliklinikalla raskausdiabeteksen takia. Ensimmäisen käynnin jälkeen mulle aloitettiin tablettina otettava lääke, joka pitää verensokerin kurissa. Eilen olin taas kontrollikäynnillä, ja vauvan tämän hetken painoarvio on 2200g. Vielä edelliskäynnillä paino oli ihan normaalilla kasvukäyrällä, mutta nyt se alkaa olla jo yläkäyrällä. Täytyy siis alkaa taas olemaan tarkka mitä suuhunsa laittaa, ja toivoa että lääkitys saa painon tasaantumaan.


Muuten vauvalla oli kaikki oikein hyvin, kovasti liikkuu ja myllää mahassa. Mun vointi on ollut suhteellisen hyvä. Kovia liitoskipuja on ollut jo pitkän aikaa, mutta niihin en oo keksinyt muuta ratkaisua kun tyyny jalkojen väliin aina kun makaa ja äkkinäisiä liikkeitä on vältettävä. Huomaa hyvin, jos liikkuu päivällä paljon, niin illalla on todella kipeä. Esimerkiksi eilen kävin kaupungilla, enkä oikeasti edes joutunut hirveästi kävelemään, niin illalla en päässyt sohvalta ylös muutakun kierimällä.
  Eilen haettiin vihdoin meidän pienelle sänky! Päädyttiin ostamaan se käytettynä, sillä löysimme hyväkuntoisen edullisesti. Kyseessä on Brion sänky laskettavalla laidalla, jossa on pikalukitus ja pohjan saa kahteen korkeuteen. Uskoisin, että sänky ajaa asiansa. Tänään pesin ensimmäisen koneellisen vauvanvaatteita. Hassua, että nyt ihan oikeasti saa alkaa laittaa kaiken valmiiksi, eikä enää tarvitse odottaa.

Tässä pikainen päivitys mitä meille kuuluu. Viikko on menty aika vauhdilla edestakas ja järjestelty paikkoja. Nyt vihdoin oli aikaa vaan olla ja hengähtää.

torstai 27. lokakuuta 2016

Tee-se-itse: Unipesä

Mä en todellakaan ole mikään käsityöihminen, mutta sillointällöin kaipaan jotain käsillä näperrettävää tekemistä, ja mulla onkin erinäisiä projekteja menossa. Yksi projekti, jonka halusin toteuttaa tulevaa vauvaa ajatellen, oli unipesä. Etsin netistä erilaisia ohjeita ja yhdistelin niistä sopivan itselleni, ja marssin kangaskauppaan. Ajattelin jakaa tämän ohjeen teidän kanssa, jos vaikka joku muukin innostuu tällaisen tekemään.

Tarvitset:
*1m kangasta, mä otin itseasiassa metrin valkoista ja metrin tähtikuvioista, koska ajattelin tehdä niistä  vielä muutaman koristetyynyn ja muuta pikku kivaa.
*2m levyvanua
*3m puuvillavinonauhaa
*3m hupparinarua

Halutessasi voit ostaa sirkkarenkaita ja kiristyslukon. Mä en ainakaan toistaseks laittanut niitä, katsotaan jos vielä tulen katumapäälle, niin käyn ostamassa ne!

Sitten itse ohjeeseen! 

1. Kaavojen leikkaus

Mä tein kaavat ihan vaan vapaalla kädellä ja sinnepäin, niistä tuli ihan ok hyvät, mutta paremmatkin tietysti olisi voinut tulla. Tein hieman isomman kuin alkuperäisessä ohjeessa, sillä ajattelin sen menevän sitten pidempään vauvalla. 


2. Kankaiden leikkaaminen kaavan mukaan. 

Leikkasin siis valkoisesta kankaasta, sekä tähtikuvioisesta kankaasta taitekohdasta kaavan mukaan palat,

3. Kankaiden ompelu yhteen

Laitoin nuppineuloilla kankaat yhteen oikeat puolet vastakkain, ja ompelin läheltä reunaa. Työn alareuna jätetään auki tässä vaiheessa. 



4. Vinonauhan ompelu

Käännetään työ oikeinpäin, ja aletaan laittamaan vinonauhaa nuppineuloilla kiinni juuri ompelemamme sauman päälle. Ommellaan mahdollisimman läheltä reunaa, ja sitten samanlailla toista reunaa pitkin.




5. Vanun leikkaaminen ja täyttö

Leikataan vanusta kolme n. 35x60cm palaa, kannattaa mitata ennenkuin leikkaa, että minkä kokoinen pala on sopiva. Pyöristetään hieman vanujen reunoja, ja laitetaan työn keskelle. Vanu laitetaan nuppineuloilla kiinni noin 15cm päästä reunasta ja ommellaan. Työn alareuna jätetään vieläkin auki. Reunoille leikataan 60x200cm pala vanua ja aletaan survoa sitä reunoille. Tämä oli hieman työlästä, kun täytyi varoa ettei saumat repeä, mutta kyllä se sinne menee!





6. Alareunan ompelu ja luovutus

No ei vaiskaan, tässä vaiheessa mä vaan luovutin siltä päivältä, ja päätin jatkaa myöhemmin kun iskee taas inspiraatio. : D Eli ompelin alareunan suoralla ompeleella kiinni.

7. Vinonauha alareunaan

Alareunaan ommeltiin sauman päälle vielä vinonauhaa, ja voin kertoa että tämä oli ehdottomasti työn haastavin vaihe, ja mulla menikin pariin kertaan hermot, eikä työn jälki ole kovin nättiä. En silti anna asian häiritä, mä sain sen vinonauhan kuitenkin jotenkin edes paikalleen.

8. Narun pujotus 

Viimeisenä pujotetaan naru vinonauhasta tehtyyn kujaan, ja solmitaan nätiksi rusetiksi. Itse jätin narut sen verran pitkiksi, että ne saa pesän alle, eikä vauvalla ole vaaraa sotkeutua niihin.

9. VALMIS

En enää ikinä ompele mitään! Okei, ehkä joskus jotain, mutta nyt mä pidän hetken taukoa. Ei tästä mikään kaikkein kaunein kukka tullut, mutta kyllä mä uskon että se ajaa asiansa aivan hyvin. :)


Toivottavasti tästä ohjeesta oli jollekin apua, ja kertokaa ihmeessä jos teillä on käyttökokemuksia tällaisesta unipesästä, onko siitä oikeasti ollut jotain hyötyä, vai onko aivan turha keksintö?

tiistai 25. lokakuuta 2016

Ensisynnyttäjän paniikki ja tiedottomuus

Sunnuntaiaamu oli kamalin pitkään aikaan! Se sai mut pohtiin paria asiaa, mitä varmasti moni muukin ensisynnyttäjä miettii.
   Herättiin siis aikaisin sunnuntaina, kun oltiin lähdössä kauden vikoihin kisoihin. Tein normaalisti aamutoimet ja kävin vessassa, huomasin kuitenkin että olin vuotanut hieman verta. Sitä ei ollut paljoa, mutta vähän kuitenkin. Menin syömään aamupalaa, ja Teemu tuli viereeni istumaan. Purskahdin itkuun ja kerroin mitä oli tapahtunut. Teemu kyseli ensimmäisenä, että onko mulla ollut kipuja tai jotain muuta erikoista, ja en keksinyt mitään poikkeavaa olossani. Verta oli tullut sen verran vähän, että päätettiin seurailla päivä, ja jos vuotoa vielä ilmenee, niin käydään näyttämässä sairaalassa. 
   Koko päivä meni siihen, että tunnustelin vähänväliä mahtaako mahassa olla enää mitään liikettä, ja kaikista pahin kävi mielessä monta kertaa. Mietin monta kertaa, että oliko syynä se, että heräsin jossain vaiheessa yötä kamalaan painajaiseen ja nukuin mahallani, jota en ole enää pitkään aikaan tehnyt. Sinnittelin päivän kisoissa läpi, ja illalla kotiin päästyämme huokaisin, että mitään vuotoja ei enää tullut, ja vauvakin liikkuu normaalisti.


Selvittiin siis pelkällä säikähdyksellä, mutta tämä tapahtuma sai mut miettimään, että mistä ihmeestä ensisynnyttäjä voi tietää koska pitää oikeasti huolestua ja on hätä? Onko se äidinvaisto joka kertoo, että nyt kaikki ei olekaan hyvin? Vai pitääkö luottaa netin ihmeelliseen maailmaan, niinkuin mä tein, ja se oli kyllä taas jälleen kerran suuri virhe.. Ensimmäisenä vastaan tuli keskustelupalsta, ja vastaus mun vaivaan olisi ollut, että vauva on syntymässä! Neuvolassa ei ole vielä kertaakaan kerrottu, että minkälaisista asioista pitäisi oikeasti huolestua. Mielestäni olisi hyvä jos näillä viikoilla olisi kerrottu jotain mitä voi tapahtua ja mistä ei tarvitse huolestua tai puolestaan mistä tarvitsisi huolestua ja hakeutua hoitoon. En varmasti ole ainoa ensisynnyttäjä, jolla on ollut jonkinlaista vuotoa tai muuten vain huolta. 
   Koska mullekin ensimmäisenä tuli mieleen, että menenpä googlaamaan mitä tämä voisi olla, uskon monen muunkin tekevän niin. Se ei todellakaan ikinä ole järkevä vaihtoehto, mutta mistä muualta sitä tietoa sitten voisi saada? Onko olemassa jotain luotettavia nettisivustoja missä kerrotaan minkälaisia asioita tässä vaiheessa raskautta voi tapahtua, vai onko neuvolantäti ainoa, jolta tämän tiedon olisin saanut?
   Näitä asioita jään pohtimaan, ja toivoisin todellakin, että neuvolassa puhuttaisiin enemmän tällaisista asioista. 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Lääkkeet ja ylipaino

Olen aiemminkin blogissa maininnut, että olen hieman kerryttänyt painoa sairastumisen jälkeen. Ajattelin hieman avata asiaa enemmän, sillä tällä viikolla vihdoin ensimmäistä kertaa ikinä lääkäri puuttui asiaan, ja oli oikeasti huolissaan mun tilanteesta.
   Aloitetaan vaikka vuoden 2012 kesästä, jolloin sain diagnoosin ja ensimmäiset lääkkeeni. Silloin olin 16-vuotias ja normaalipainoinen. Menin alkuun pitkään pelkällä piristävällä lääkityksellä, sillä koin sen helpotukseksi, kun en muistanut enää millainen olo normaalisti pitäisi olla, olinhan jo 1.5v elänyt aivan sumussa ja puoliunessa. Vuoden 2014 keväällä aloin nähdä järkyttäviä painajaisia, enkä saanut nukuttua. Tästä johtuen olin todella väsynyt, ja väsymys lisää katapleksiaa, eli päivittäin sain välillä rajujakin katapleksiakohtauksia. Nauraessa polvet petti alta ja pari kertaa kaatusin rappusissa sen takia, pää nytkähteli aina kun nauroin ja olo oli todella voimaton. Asuin silloin käytännössä viikot yksin, koska silloinen poikaystäväni oli armeijassa. En kuitenkaan muista että olisin kovin montaa yötä uskaltanut olla yksin kotona, sillä unihalvaukset, hallusinaatiot ja painajaiset olivat niin kovia. Vietin suurimman osan ajasta vanhempieni luona.
  Noihin aikoihin aloin välttelemään vaistomaisesti nauramista ja tilanteita joissa voisi joutua nauramaan. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu aivan kamalalta miettiä, että nauraminen on ollut minulle vaikeaa ja sitä on täytynyt vältellä. Juttelin silloin lääkärini kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että aloitetaan lääkitys katapleksiaan, jonka samalla pitäisi helpottaa öisiä painajaisia. Ja kyllähän se helpottikin. En nimittäin saanut enää lääkkeen aloittamisen jälkeen öitä nukuttua. Rytmini kääntyi täysin ja valvoin yöt ja nukuin päivät.


   Olin hyvin urheilullinen, pelasin lentopalloa ja kävin pitkillä juoksulenkeillä. Rakastin liikkumista ja terveellistä elämää. Se oli sillä hetkellä ainoa asia jonka pystyin hallitsemaan täysin itse. Liikkuminen vain alkoi välillä olla sairaalloista ja kävin vaa'alla monta kertaa päivässä. Sairainta tässä kuitenkin on se, etten missään vaiheessa kokenut olevani hoikka. 160cm ja 37kg painava tyttö, eikä muka ole hoikka? Olin sairaalloisen laiha. Noihin aikoihin kuulin paljon ihmisiltä, että "etkö sä syö mitään?". Se tuntui hyvältä, koska enhän mä välttämättä syönyt.
   Tanssin wanhat talvella 2014 ja muistan kuinka yritin vielä laihduttaa lisää, että varmasti mahdun pukuuni. Jälkeenpäin ajateltuna, se puku oli niin kireällä kun vaan voi olla, ja silti se ei tahtonut pysyä päällä. Halusin vain, että näyttäisin hyvältä niinkuin kaikki muutkin sinä päivänä. Kesällä 2014 täytin 18 ja elin hyvin sekavaa aikaa. Niin kuin varmasti kaikki 18-vuotiaat. Saatoin valvoa monta päivää putkeen, tehdä töitä ja sitten taas lähteä radalle ja aamulla takaisin töihin. Se rytmi ei tietenkään ollut sairauteni kannalta kovin järkevää, sillä jossain vaiheessa uuvuin täysin ja nukuin monta päivää putkeen. Sen jälkeen tajusin, että jotain on tehtävä. Sain rytmini käännettyä, joskin en enää normaaliksi, vaan valvoin taas yöt ja nukuin päivät. Aloin syödä öisin. Se on suurin virhe, jonka ihminen voi tehdä. Aineenvaihduntani on muutenkin aivan olematon, sillä kehoni ei lepää koskaan, ja sen lisäksi vielä kuormitin sitä lisää syömällä öisin, kun oli ainoa aika keholleni edes yrittää levätä. Minulla oli yo-kirjoitukset syksyllä, ja ne meni melko heikosti.
   Puhuin taas lääkärini kanssa, ja hän määräsi minulle nukahtamislääkkeitä, jotta saisin edes hetken nukuttua öisin. Alkuun lääke tehosi hyvin, ja sainkin jopa kokonaisia öitä nukuttua, mutta jossain vaiheessa aloin taas heräilemään ja jatkoin syömistäni. Paino alkoi nousta. Jo kesällä painoa oli alkanut kertymään, mutta ei mitenkään hälyttävän paljon. Olin normaalikokoinen. Viimeisimmän lääkkeen jälkeen alkoi kehooni kertyä järkyttävä määrä nestettä, ja pikkuhiljaa huomasin, että painoni oli noussut 20kg siitä, mitä se oli vanhojentanssiaamuna. Olin henkisesti sekä fyysisesti aivan loppu, sillä erosin syksyllä ja menetin rakkaan koirani eron myötä. En jaksanut enää edes liikkua. Nukuin erittäin paljon, ja yritin jaksaa eteenpäin. Joulukuussa 2014 tapasin Teemun, ja sen jälkeen aloin taas voida paremmin. Painoa kertyi vieläkin lisää, mutta keskusteltuani lääkärin kanssa asiasta, hän oli sitä mieltä, että se on aivan normaalia ja kuuluu sairauteen. Uskoin häntä, enkä jaksanut välittää painosta. Oli pitkä aika, kun en käynyt vaa'alla ollenkaan. Syksyllä 2015 kuitenkin havahduin. XS koon vaatteet olivat vaihtuneet XL-kokoon. Mitä mulle oli tapahtunut? Yritin jos jonkinmoista laihdutuskuuria, ja ihan vain terveellistä elämää, mutta paino ei liikahtanutkaan. Kävimme syksyllä juttelemassa lääkärini kanssa raskaustoiveestamme, ja samalla mainitsin, että olin lihonut hyvin pienessä ajassa 40kg. Se ei lääkäriäni hetkauttanut ja se oli vieläkin kuulemma ihan normaalia. Annoin asian olla. Miksi stressata painosta, kun ei sille mitään mahda kuitenkaan. Luin paljon netistä eri lääkkeiden vaikutuksesta painoon ja aineenvaihduntaan, ja kaikkien syömäni kolmen lääkkeen sivuvaikutuksena luki painonnousu.


   Lopetin lääkitykseni pikkuhiljaa joulun 2015 jälkeen, sillä toiveissamme oli tulla raskaaksi, eikä lääkkeitäni sovi syödä raskauden aikana. Painoni alkoi pudota jo viikko sen jälkeen, kun olin saanut viimeisetkin lääkkeet lopetettua. Pian huomasin, että painoni oli pudonnut 7kg, enkä edes liikkunut tai syönyt erityisen terveellisesti. Raskauden alussa painoni jatkoi putoamistaan ja parhaimmillaan olin 10kg kevyempi kuin ennen lääkkeiden lopettamista. Nyt tietenkin painoa on tullut jo takaisin, kun raskaus on näin pitkällä, mutta onneksi se on kertynyt hyvin hillitysti.
   Se miksi asia nousi taas esille oli se, että minulla diagnosoitiin raskausajan diabetes, ja kävin tällä viikolla diabeteshoitajalla sekä lääkärillä aiheeseen liittyen. Mainitsin siellä, että painoni on yli kaksinkertaistunut kahden vuoden sisällä, ja lääkäri oli aivan järkyttynyt. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että minun oman lääkärini olisi täytynyt puuttua asiaan jo aikaisemmin ja jos minulle vielä joskus aloitetaan joku lääkitys, niin painoani seurataan hyvin tarkasti. Olin helpottunut, kun joku kerrankin oli kiinnostunut minun painostani ja oli kanssani samaa mieltä, että näin ei olisi pitänyt tapahtua. Onneksi diabetekseni ainakin näillä näkymin saadaan pidettyä ruokavaliolla kurissa, eikä lääkitystä tarvitse aloittaa, mutta jos alkaa näyttää siltä, että vauvasta on tulossa viisi kiloinen, niin ehkä sitten se lääkitys olisi ihan paikallaan.
  En kirjoita tätä tekstiä siksi, että minun tarvitsisi selittää kenellekään mitä mulle on tapahtunut, vaan siksi, että tiedän etten ole ainoa jolle on näin käynyt.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Reissussa: Ikaalisten kylpylä

Pääsin tällä viikolla hieman rentoutumaan, sillä Mummuni halusi ottaa minut mukaan Akaan seudun Invalidien reissuun Ikaalisten kylpylään. Olin heti valmis, kun Mummu asiaa minulle ehdotti, sillä ensinnäkin tulee vietettyä ihan liian vähän aikaa Mummun kanssa, ja toiseksi, kukapa ei haluaisi lähteä kylpylään?
   Reissu alkoi keskiviikkona, kun Isäni haki minut kotoa ja vei Viialaan, josta meidän bussi lähti. Koukattiin Toijalan kautta ja otettiin loput matkalaiset kyytiin ja suunnattiin kohti Ikaalista. Perille päästyämme meille oli varattu tulokahvit ja karjalanpiirakat. Jouduttiin odottelemaan huonettamme lähemmäs tunnin, sillä olimme paikalla etuajassa, ja meidän huone oli ainoa joka oli vielä siivoamatta kun saavuimme paikalle. Istuskelimme aulassa ja kiersimme pikku putiikin, josta varasimme itsellemme pienet hemmotteluhoidot. Mummu kävi Klassisessa hieronnassa, ja minulle varattiin seuraavalle aamulle ennen lähtöä Intialainen päähieronta.
   Saimme vihdoin odottelun jälkeen huoneen, ja menimme heti allasosastolle. Meidän ihmetykseksi olimme ainoat uimarit koko allasosastolla. Ei se tietenkään meitä haitannut, oli ainakin tilaa uida, mutta ihmetytti kovasti, että missä kaikki ihmiset oikein ovat. Lähemmäs tunti me uitiin ja saunottiin, ja sen jälkeen alettiin valmistautua päivälliseen.


   Päivällinen oli noutopöydästä, ja se oli kyllä pienoinen pettymys. Yleensä salaattipöytä kertoo paljon noutopöydän laadusta, ja tälläkertaa salaattipöytä oli hyvin onneton. Pääruoka onneksi oli hyvää, joten se paikkasi asiaa. Söin sitruunaista punakampelaa ja kermaperunoita. Tarjolla oli myös pippuripossua ja pasta carbonara. Jälkiruokana oli kirsikkamoussea, ja se oli kyllä hyvää! 
  Päivällisen jälkeen mentiin huoneeseemme hieman lepäämään ja katsomaan telkkaria, ennen illan tähtitansseja! Kahdeksan jälkeen siirryimme ravintolan puolelle ja kuunneltiin kun Saija Tuupanen ja exmiehet esiintyi. Tanssilattia oli aivan täynnä, ja ilmeisesti tanssit ovat suosittuja, sillä paikalle oli tullut väkeä talon ulkopuoleltakin. Emme jaksaneet kovin myöhään istuskella, joten lähdimme ajoissa nukkumaan, jotta jaksamme herätä aamulla uimaan ja aamupalalle.
   Torstai aamuna heräsin puoli kahdeksan jälkeen, sillä allasosasto aukesi kahdeksalta. Menimme heti uimaan ja saunaan, ja tälläkertaa paikalle oli löytänyt muitakin aamu-uimareita. Emme kuitenkaan viipyneet uimassa kovin kauaa, sillä olihan meidän ehdittävä aamiaiselle ennenkuin se loppuu! Odotan aina hotelleissa eniten aamiaista, sillä se harvoin on pettymys, eikä ollut tälläkään kertaa. Oli montaa erilaista leipää, juustoja, leikkeleitä, kurkkua, tomaattia, salaattia, puuroa, jugurttia, marjoja....... Lista voisi jatkua loputtomiin, pöytä oli niin runsas. Jälkiruoaksi oli vielä lämmintä pannukakkua ja hilloa, oli kyllä hyvää!


   Vatsat täynnä menimme taas hetkeksi lepäämään, ennenkuin oli minun Intialaisen päähieronnan vuoro. En ole ennen käynyt sellaisessa, mutta tämä kokemus oli niin ihana, että varmasti menen toistekin. Hieronta tehtiin istualteen, käsiteltiin hartiat, niska, pää, korvat, kasvot ja hieman käsivarsia. Sen jälkeen oli ihanan rentoutunut olo, ja kotimatka saattoi alkaa.
   Tykkäsin kyllä kovasti paikasta, sillä siellä ei ollut paljoa ihmisiä, eikä mihinkään tarvinnut jonottaa. Oli myös ihanaa viettää aikaa Mummun kanssa, sitä tulee tehtyä aivan liian harvoin! Viettäkää tekin aikaa isovanhempien kanssa, jos siihen on mahdollisuus, sitä aikaa ei korvaa mikään. 

Ihanaa viikonloppua! 

perjantai 7. lokakuuta 2016

3d/4d ultra

Eilen oli vihdoin se päivä, jota reilu kuukausi ehdittiin odottamaan, nimittäin 3d/4d ultra Koskiklinikalla. Minut ultrasi ja tutki Naistentautien ja synnytysten sekä perinatologian erikoislääkäri Pertti Kirkinen. Hän oli erittäin mukava ja asiallinen, enkä olisi voinut parempaa toivoa! Alkuun Hän kyseli minulta tietoja raskauden kulusta ja kirjoitti ylös muistiinpanoja, jonka jälkeen aloimme ultraamaan. 
   Ensin mitattiin sikiön kokoa, ja tämänhetken painoarvio on 1144g. Sikiön rakenteet tutkittiin huolella, eikä mitään poikkeavaa löydetty. Meidän pienellä oli kaikki aivan kuten pitääkin. 
   Oli jännittävää nähdä, kun vauva potki ja kääntyili vatsassa ja samalla tunsin itse liikkeet. Minun aiemmin tuntemat potkut konkretisoitu ja nyt tiedän miltä vatsassa näyttää, kun hän kääntyilee. Ultraus kesti noin puoli tuntia, ja se koko operaatio tallennettiin dvd-levylle ja kuvia saatiin mukaamme noin 30kpl, eli ihan älyttömän paljon verrattuna aiempiin ultraäänitutkimuksiin. Saatiin muutama kuva, jossa näkyy kasvot aivan selkeästi, ja ihan pienen vauvan näköinenhän se jo on! Mulla alkoi eilen siis raskausviikko 28, ja sikiö on jo ihan selkeästi ihmisen näköinen, pieni pullaposki! 
  Ultrauksen päätteeksi mulle tehtiin vielä sisätutkimus, ja sielläkin kaikki oli niinkuin pitää, eli ei mitään poikkeavaa. Meidän yllätykseksi lääkäri antoi meille käynnistä Kela-korvauksen, jota ei todellakaan odotettu, sillä tässä vaiheessa tehtävät ylimääräiset ultrat ilman mitään lääketieteellistä perustetta on yleensä täysin omakustanteisia. Hän kuitenkin laittoi käynnin riskiraskauden seurantana, minun sairaudestani johtuen, ja se sopi meille oikein hyvin! Eli saimme käynnin hieman edullisemmin, kuin mihin olimme varautuneet. 
  Olimme käyntiin erittäin tyytyväisiä, ja se raha jonka tähän käytimme, olisi todennäköisesti mennyt johonkin paljon turhempaan jos emme olisi käyttäneet tätä tilaisuutta hyväksi. Nyt jaksaa odottaa Tammikuuta ihan uudella innolla, kun tiedämme että vauvalla on kaikki hyvin!


Ps. Mun kaikki veikkaukset sukupuolesta taisi osua oikeaan, ja meille tulee pieni POIKA! <3

torstai 29. syyskuuta 2016

Kotidoppler, hyvä vai paha?

Sain ystävältäni noin kuukausi takaperin lainaksi kotidopplerin. Ajattelin, että se on ihana ja helppo tapa saada mielenrauha kuuntelemalla vauvan sykkeitä. Eräs ilta kuitenkin havahduin siihen, että olin tuntenut vauvan liikkeet edellisen kerran pari päivää sitten. Koitin tökkiä mahaa ja mennä kyljelleni, joka yleensä saa vauvan liikkeelle, mutta mitään ei tapahtunut. Aloin olla paniikissa. Onko vauvalla jokin hätänä?


   Ajattelin, että saadakseni mielenrauhan kaivan dopplerin esiin ja kuuntelen hieman vauvaa. Asetuin makaamaan sohvalle, laitoin kuulokkeen korvaan, annoin toisen kuulokkeen Teemulle ja aloin etsimään vauvan sykkeitä siitä samasta kohtaa josta ne on aina ennenkin kuulunut. Mitään ei kuulunut. Katsoin Teemua ja aloin vääntää itkua. MISSÄ MEIDÄN VAUVA ON?! 
   Hetken itkin hysteerisena ja Teemu koitti rauhoitella, että kaikki on ihan hyvin. NO EIHÄN OLLUT! Tai oikeasti oli. Vauva oli vaan päättänyt kääntyä sellaiseen asentoon, että sykkeet kuului aivan toisella puolella vatsaa ja ilmeisesti edessä oleva istukka vaimensi niin paljon, etten liikkeitä tuntenut.
   Eli lopulta sykkeet löytyi, tosin aivan eri paikasta kuin yleensä ja vauvalla oli kaikki hyvin. Olisiko tältä paniikilta vältytty, jos kotona ei olisi ollut sitä doppleria mikä paniikin aiheutti, vai olisiko paniikki ollut kahta kamalampi kun ei olisi voinut tehdä mitään juuri sillä hetkellä kun tajusin vauvan olleen niin vähäliikkeinen pari päivää.
  Tästä eteenpäin muistan sen, että vauvalla on vielä tilaa liikkua ja kääntyillä vatsassa, ja etsin sykkeitä hieman kauemmin ennen kun alan panikoimaan.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Tasan 100!

Tasan 100 päivää laskettuun aikaan! Ihan hullun vähän, mutta silti tammikuu tuntuu niin kaukaiselta. Vähän reilu kolme kuukautta ja meidän pieni on täällä. Paljon hankintoja on jo pienokaiselle tehty, viimeisimpänä vaunut! Oltiin alunperin suunniteltu, että ostetaan Emmaljungan duo edget, mutta löysin niin hyvässä alennuksessa Brion Happyt, joiden valmistus on lopetettu tänä kesänä, että passitin siskoni hakemaan ne turun Vauvatalo Johannasta. Kiitos Ilona!


   Myös asuntorintamalla on tapahtunut suuria muutoksia, sillä me kirjoitettiin vihdoin eilen vuokrasopimus, ja marraskuun alusta me ollaan Pirkkalalaisia. Pari kuukautta, lähemmäs 20 asuntonäyttöä, ja vihdoin tärppäsi. Muutetaan aivan ihanaan asuntoon, jossa on sekä sauna että iso parveke. Oltiin valmistauduttu luopumaan meidän sauna haaveesta seuraavassa kämpässä, mutta ei onneksi tarvinnut. Meillä on ollut kriteereinä joko tilava kaksio tai kolmio, alin kerros tai tilava hissi ja tottakai että eläimet ovat sallittu. Meillä on tässä nykyisessä asunnossa ollut aivan ihanat vuokranantajat, ja oltiin varauduttu siihen, että kaikki ei ole samanlaisia. No meillä taisi käydä senkin suhteen super hyvä tuuri ja tulevat vuokranantajat vaikutti erittäin mukavilta ja ymmärtäväisiltä.
   Kieltämättä meidän ei ole ollut helppo löytää asuntoa, sillä varmastikaan vuokranantajaa ei kovasti miellytä se, että olen sairaslomalla ja sitä ennen olin työttömänä ja pian jään äitiyslomalle. Kuulostaa varmasti aika pahalta vuokranantajan korvaan. Mutta tilanne ei oikeasti ole niin paha, sillä käyhän Teemu töissä, ja minulla on säästöjä pienten tulojeni lisäksi. Tämä oli siis ensimmäinen asunto, kun meidän tuloja ei edes kysytty, ja samantien he ilmoittivat että haluavat vuokrata asunnon meille, jos vain sen haluamme. Tottakai ymmärrän, että vuokranantajat haluavat, että asunnossa asuu työssäkäyvä ja maksukykyinen asukas, ja aloin jo vaipua epätoivoon asuntohaaveiden kanssa. Toivottavasti tämä oli viimeinen kerta kun metsästämme vuokra-asuntoa ja seuraava on sitten jo oma.
   Tänään olen käynyt läpi meidän asuntoa ja pistänyt myyntiin kasan huonekaluja, jotka menevät vaihtoon muuton yhteydessä. Suurimpia investointeja tulee olemaan tiskikone, sillä asunnossa oli kyllä liitäntä tiskikoneelle, mutta itse kone puuttui. Sen aiomme itse hommata, sillä tammikuussa kädet on varmasti täynnä hommaa ilman tiskaamistakin. Uusi sänkykin aiotaan hommata, sillä nykyinen sänkymme on 160cm leveä, ja varmasti mahtuisi tällaisenaan tulevaankin makuuhuoneeseen, mutta jotta saamme enemmän tilaa niin aiomme ostaa 140cm leveän sängyn. Uusi kapeampi tv-taso on myös haaveissa, sekä mahdollisesti uudet yöpöydät. Mutta katsotaan ajan saatossa mitä saamme uusittua, koska vanhat täytyisi ensin myydä pois. Joudun myös luopumaan ihanasta kampauspöydästäni, jonka ostin edelliseen asuntoon, jossa minulla oli kokonainen huone vaatteille ja meikeille. Ruokapöytä on myös hankintalistalla, sillä nykyinen pyöreä pöytä ei ole kovin käytännöllinen syöttötuolin kanssa. Makuuhuone tarvitsee myös kaappeja, sillä sieltä löytyy vain vaatehuone, johon meidän kaikkien kolmen vaatteet ei tule mahtumaan. Olen selannut jonkinverran jo netin tarjontaa ja potentiaalisia vaihtoehtoja meidän pienelle budjetille onneksi löytyi!
Kuvat Ikean ja Jyskin sivuilta!
Olen niin innoissani uudesta asunnosta ja muutosta Pirkkalaan. Nykyisessä asunnossamme ei ole mitään vikaa, mutta on ihanaa päästä lähemmäs Teemun vanhempia ja vauvan isovanhempia, uskon että heistä on suuri apu siinä vaiheessa kun vauva syntyy. Toinen vaihtoehtomme oli muuttaa Viialaan, jossa minun vanhempani asuu, mutta Viialan asuntotarjonta on erittäin suppea, ja Teemun työmatka olisi vielä nykyistäkin pidempi. Onneksi asunto löytyi tässä vaiheessa, kun minulla on vielä voimia tehdä asioita muuton eteen, voihan olla että jossain vaiheessa oloni menee niin huonoksi, että makaan sängyssä, mutta voi myös olla että jaksan touhuta ihan loppuun saakka. Vain luoja tietää!

maanantai 19. syyskuuta 2016

Stefan's Steakhouse

Teemulla oli lauantaina synttärit, ja päätin viedä hänet pitkästä aikaa elokuviin ja syömään. Käytiin katsomassa Teit meistä kauniin -elokuva ja täytyy kyllä myöntää, että se oli positiivinen yllätys! Meillä meinasi vaan käydä huonosti koko elokuviin pääsyn kanssa, sillä näytös alkoi viiden jälkeen, enkä ollut varannut lippuja. Kolmen aikaan havahduin, että ehkä liput täytyisi hommata etukäteen, jäljellä oli enää 24 paikkaa ja ainoat vierekkäiset paikat olivat rivillä yksi. Saimme kuitenkin paikat vierekkäin, ja pääsimme elokuviin.


Elokuvan jälkeen suuntasimme Tampereella Kehräsaareen Stefan's Steakhouseen. Olin varannut pöydän meille kahdeksalta, olimme ajoissa paikalla, joten kävelimme rannassa ja katselimme näyteikkunoita. Menimme ravintolaan sisään hieman ennen kello kahdeksaa, ja pääsimme heti pöytään istumaan. Olimme selannut ruokalistaa jo aiemmin netistä, joten tiesimme vähän mitä odottaa, ja oikeastaan olinkin päättänyt jo kotona mitä aion syödä.
  Alkupalaksi otettiin molemmat Crab Caket, eli rapukakku ja sitruunamajoneesia. Kävimme alkuvuodesta Torni Hotellin Grill It! -ravintolassa ja söimme siellä maailman parasta rapukakkua, joten päätettiin koittaa onko tästä mihinkään. No olihan siitä. Aivan taivaallisen hyvää. Kaikki siinä annoksessa maistui tuoreelta ja kakku suli suussa. Oltiin tässä vaiheessa hyvin vakuuttuneita paikasta.
  Pääruuan tulossa kesti melko kauan, kun ottaa huomioon, että tilasimme molemmat hampurilaiset. Minä otin Pork Burgerin, jossa oli heidän nettisivuja lainaten: "briossin välissä ylikypsää porsaankylkeä, rucolaa ja tomaattia, hapankaali-coleslaw, kurkku-chilimajoneesia ja parmesan-maustettuja maalaisranskalaisia." ja Teemu tilasi L.A. Burgerin, jossa oli "black angus -karjan sisäfileestä valmistettu 200g burgerpihvi, cheddar-juustoa, marinoitua punasipulia, rucolaa, kurkkua ja tomaattia, aiolia ja parmesan-maustettuja maalaisranskalaisia". Olimme molemmat tyytyväisiä annoksiimme, ainoa miinus tuli Teemulla siitä, että pyysi pihvin mediumina, mutta keskeltä pihvi oli hieman liian punainen makuumme. 


  Kerrankin jätimme tilaa myös jälkiruoalle, ja se kyllä kruunasi koko illan! Ajattelimme ensin, että syömme puoliksi jonkun jälkiruoan, mutta selattuamme listaa, päätimme että otamme omat, jotta voimme maistaa erilaisia annoksia. Minä valitsin listalta  lämpimän suklaafondantin, jossa tuli itsetehtyä minttujäätelöä sekä suklaakastiketta. Aivan taivaallisen hyvää! Suklaakakku ei ollut liian makea, joten koko annoksen jaksoi syödä, ja se oli juuri oikean kokoinen jälkiruoaksi. Teemu otti vaniljalla maustetun creme bruleen tuoreilla marjoilla. Myös se oli aivan älyttömän hyvää. 
  Tarjoilijat olivat ystävällisiä, ja tunnelma ei ollut missään vaiheessa kiireinen, vaikka pöydät olivat täynnä. Heillä oli aikaa keskustella kanssamme ja heitä kiinnosti meidän viihtyvyys oikeasti. 
  Kokonaisuutena olimme todella tyytyväisiä Stefan's Steakhouseen. Menemme varmasti toistekin, jos tekee mieli hyviä hampurilaisia. Myös pihvilista vaikutti siltä, että sitä on pakko päästä kokeilemaan. Mahat täynnä pääsimme noin kahden tunnin jälkeen lähtemään kotia kohti ja päivänsankari vaikutti tyytyväiseltä, se on pääasia. 

maanantai 12. syyskuuta 2016

Mikä tekee sut onnelliseksi

Mun jaksaminen ja onnellisuus riippuu hyvin pitkälti siitä, kuinka saan yöni nukuttua, millaisia unia nään ja miten herään. Tänään mulla on hyvä päivä, koska en nähnyt painajaisia, nukuin sikeästi ja heräsin omaan tahtiin pitkän kaavan mukaan Helmiä halaillen ja puhelinta selaten. Oikeasti mun aamut on mennyt tällä samalla kaavalla koko mun sairasloman ajan, mutta jokapäivä en silti jaksa tehdä mitään erikoista. Välillä on niitä päiviä, että makaan koko päivän sängyssä, ja nukun. Oon kuitenkin antanut sen itselleni anteeksi, koska tiedän että on myös niitä päiviä, kun saan paljon aikaiseksi ja virtaa riittää.
  Tänään kotia siivotessa, mietin asioita miksi mua just tänään hymyilyttää, ja mikä tekee mut onnelliseksi tällä hetkellä. Ajattelin kertoa niistä muutaman myös teille.

Puhdas koti! Kun viettää päivät kotona, on ihanaa kun ympärillä on puhdasta.

Uusi pyykinpesukone. Vanha oli jo niin rikkinäinen ja huono, että ei enää tiennyt millainen on oikeasti hyvä pesukone. Enkä malta odottaa, että saan alkaa rakentamaan pesukoneen päälle pikkuiselle vaipanvaihtopistettä.

Kukat. Teemu yllätti mut perjantaina ruusuilla. On se ihana!


Veronpalautukset. Postiluukusta kolahti tänään sekä mulle, että Teemulle hyvin mieluisat kirjeet, nimittäin tiedot veronpalautuksista. 

Vauvan potkut. Ihanaa, kun pikkuinen on alkanut ilmoittamaan itsestään. Tiedän, että vielä jossain vaiheessa kiroan kuinka se myllää mun sisuskalut hajalle, mutta just nyt se on ihanaa!

Helmi! Nytkin se makaa mun kainalossa pää vatsan päällä ja kuorsaa. Siis miten voi joku eläin olla niin söpö!

♥ Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, Teemu! Se tietää kuinka saada mut hymyilemään, ja pelkästään se että saan sen illalla kotiin, on ihanaa. 

Pieniä, mutta silti niin suuria asioita, jotka tekee mut onnelliseksi. Pysähtykää välillä miettimään, mitä teillä on ja olkaa siitä kiitollisia! Mä oon kiitollinen näistä asioista. 

perjantai 9. syyskuuta 2016

Kotona taas!

Seesteinen keskiraskaus. Eilen vaihtui raskausviikko 23. Mihin tää aika menee?
   Päästiin vihdoin viime lauantaina muuttamaan takas kotiin, ihanaa! Alkuviikko meni paikkoja siivotessa ja innostuinpa sitten siivoamaan kaikki vaatekaapitkin ja pari Ikea kassillista löytyi turhia vaatteita. En tajua kuinka aina tasaisesti parin kuukauden välein kaappiin on kertynyt pari säkillistä turhia vaatteita... Pidetään sunnuntaina äidin kanssa kotikirppis, joten toivottavasti edes osa vaatteista ja kengistä löytää uuden kodin!
  Kävin samalla läpi kaikki vauvan tarvikkeet ja vaatteet, koska niitä oli kertynyt muutama Ikea kassillinen, kiitos Ilona. Helpotti hurjasti kun nyt tiedän mitä vauva vielä oikeasti tarvitsee. Meillä on jo paljon kaikkea vauvalle, ja jos tahti jatkuu samanlaisena, niin me vielä hukutaan tavaraan! Onneksi rahaa on rajallisesti, niin pysyy edes jotenkuten aisoissa tämä homma.
 

 Viikon sisällä on tapahtunut monia ihania ja ei niin ihania asioita liittyen vauvan kasvuun. Nimittäin aika tarkalleen viikko sitten tunsin ekaa kertaa vauvan potkut, jotka voi luokitella potkuiksi. Oon mä aiemminkin tuntenut jotain hipaisuja, mutta nyt oon varma kun menen kyljelleni makaamaan, että Late se sielä potkii. Sitten niitä ei niin kivoja juttuja. Närästys! Ennen en tiennyt mitä on närästys, mutta nyt voin sanoo että tiedän. Mulla se on vielä aika pientä, mutta niin inhottavaa. Ja toinen juttu on selkäkipu! Viimeaikoina on täytynyt todella alkaa kiinnittää huomiota siihen kuinka tavaroita nostelee, tai minkälaisessa asennossa makaa. Olen koittanut vahvistaa keskivartaloa, ja tehdä kävelylenkkejä Helmin kanssa, jotta saisin edes hieman vahvemmaksi keskikroppaa ja kivut kuriin.
   Tälläviikolla oli myös neuvola, jossa ei ollut mitään uutta, mulla on kaikki arvot niin hyvät kun olla ja voi. Käytiin myös läpi Kelan tukiasioita ja perhevalmennuksia.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

tiistai 30. elokuuta 2016

Rakenneultra

Eilen oli vihdoin kauan odotettu rakenneultra! Meidän aika oli vasta klo 15, joten aamupäivä meni touhutessa kaikkea, että sai ajan kulumaan. Vihdoin kello lähestyi kolmea ja istuimme Teemun kanssa odotusaulassa jännittyneenä. Meidät kutsuttiin huoneeseen, ja alettiinkin samantien ultraamaan. Kätilö kertoi kokoajan mitä näytöllä näkyy, kunnes päästiin tutkimaan sydäntä. Kätilö vain tuijotti ruutua ja oli hiljaa. Mulle alkoi jo tulla paniikki, että kaikki ei olekaan hyvin.
   Nousin välillä jaloittelemaan, ja sain juotavakseni mehua, jotta saataisiin vauva liikkeelle, ja vaihtamaan asentoa. No, eihän se mihinkään liikkunut... Sydämen tutkiminen kesti kauan, ja olin jo tosi huolestunut, mutta vihdoin kätilö sai näkyviin kaikki mitä tarvitsi, eikä rakennepoikkeavuuksia löydetty. Mun masussa siis kasvaa toistaiseksi terve 432 grammaa painava vauva.



   Pitkään kestäneen ultraamisen jälkeen kätilö pyyhki mun vatsan, ja päästiin lähtemään pois. Olo oli niin helpottunut, mutta samalla olin hormonihöyryissäni pettynyt, että ei saatu tietää vauvan sukupuolta. Tottakai tärkeintä oli, että vauvalla oli kaikki hyvin, mutta oltiin kovasti odotettu, että sukupuolikin näkyisi.
   Tänään jo tutkiskelin Tampereen tarjontaa, ja varasin ajan Koskiklinikalle 4d ultraan. Se vaikutti kovin mielenkiintoiselta, sillä siitä tallennetaan videokuvaa dvd-levylle ja sen saa sieltä mukaansa. Varmasti joku sielä ajattelee, että turhaa rahanmenoa, mutta jos kerta on olemassa tuollainen mahdollisuus, niin halutaan nähdä vielä kerran ennen tammikuuta meidän pieni vauva.
   Nyt voidaan taas elää rauhassa tietäen, että pikku Latella on kaikki hyvin, vaikka vieläkään hän ei itsestään mitään ilmottele. Kovasti jo odotetaan, että koska liikkeet alkavat tuntumaan, mutta mulla on istukka etuseinässä, niin sekin vaimentaa jo liikkeitä.

maanantai 22. elokuuta 2016

Raskaanako?

Raskauden puoliväli on nyt ylitetty ja täytyy kyllä sanoa, että olo on kun ei raskaana olisi ollenkaan. Kaikki oireet on hävinnyt, eikä vauva ole vielä ilmoitellut itsestään potkujen merkeissä, eli tosi epätodellinen olo kokoajan. Hassua vaan maata "kotona" sairaslomalla, ilman minkäänlaisia oireita mistään.
  Kotona lainausmerkeissä siksi, että asutaan nyt toista kuukautta jo Teemun vanhemmilla, koska meillä on kylppäriremontti menossa. Alkaa tämäkin jo nyppimään, kun ei pääse kotio hypistelemään kaikkia ihania vauvan tavaroita mitä on tullut hommattua. Säästyypähän rahat, kun ei tarvitse vuokraa maksaa. Talvi on pitkä ja rahanmenoa on varmasti paljon. Tai varmaan niin paljon kun itse haluaa, mutta tiedän että tulen ihan hulluksi, jos saamme viikon päästä rakenneultrassa tietää kumpaa sukupuolta vauva on. Olen ollut nyt hetken ostolakossa vauvanvaatteiden suhteen, jotta voin sitten ostaa enemmän, jos sukupuoli selviää.
  Ostimme Teemun kanssa vauvalle jo autoon turvakaukalon ja telakan. Pohdin ensin käytetyn ostamista, mutta sitten näin tarjouksen eräässä nettikaupassa ja totesin, että mielummin maksan 150e uudesta ja varmasti ehjästä, kuin 50e käytetystä, josta en voi olla varma onko se kolaroitu ja ehjä. Saamme siskoltani Gracon matkarattaat, ja niihin sopii Gracon kaukalo, joten päätimme ostaa Graco logico S -kaukalon ja telakan. Kaukalo on melko isokokoinen, mutta ei kuitenkaan liian painava. Ajattelin, että talvivauva mahtuu sinne ainakin hyvin toppavaatteiden kanssa, ja ehkä kaukalo menee pidempään, ellei vauva nyt satu olemaan kovin isokokoinen.


 Kerroin aiemmin, että ostin Stokken Tripp Trapp -tuolin. Ajattelin, että hommaan siihen pikkuhiljaa käytettynä lisäosia, mutta se pikkuhiljaa meni aika äkkiä, ja nyt meillä on jo newborn set, eli sitteri jonka saa kiinni tuoliin ja baby set, joka otetaan käyttöön kun vauva osaa istua. Mulla on sitten kun pääsemme kotiin, niin projektina vielä itse tuolin hiominen ja maalaus, mutta se hoituu toivottavasti aika helposti.
  Tämä viikko saadaankin Teemun kanssa olla pitkästä aikaa ihan kahdestaan, sillä Teemun vanhemmat lähti viikoksi ulkomaille ja me jäimme talovahdeiksi. Ihanaa olla viikko ihan vaan kahdestaan, ilman mitään isompia suunnitelmia ja viettää omaa aikaa päivällä kun Teemu on töissä. Ehkä ehdin paneutumaan blogiinkin hieman enemmän, sillä pari edellistä viikkoa meni järjestellessä perjantaina olleita yllätyssynttäreitä, jotka muuten onnistuttiin pitämään täytenä yllärinä!
  Ihanaa viikon alkua, mä aion tänään vaan maata peiton alla ja nauttia hiljaisuudesta!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kun mikään ei suju

Jokainen ihminen on varmasti kokenut joskus sen päivän, kun kaikki mahdollinen menee päin mäntyä. Mulla oli tänään sellanen päivä, tai ainakin näissä raskaushormonihöyryissä se tuntu siltä.
   Olin siis aloittamassa tän kuun lopussa aikuispuolella kauneudenhoitoalan perustutkintoa, ja tiesin että sitä on mahdollista lykätä. Soitin tänään koululle, ja mulle selvis että ensinnäkään mun ei oo mitään järkeä aloittaa sitä koulua, koska kerkeisin unohtaan kaiken mitä opin. Olin jotenkin kai tyhmänä vain kuvitellut, että nyt kun mulla se koulupaikka on, niin aloitan sen sitten kun lapsi menee hoitoon ja oon taas siinä tilanteessa että opiskelu on mahdollista. No näinhän asia ei sitten mennyt, vaan mulle selvis että menetän koulupaikan, ja mun on haettava uudestaan siinä vaiheessa kun se on ajankohtaista. Päivän ensimmäinen poru, check.
   Toinen juttu mikä sattu, oli kun ollaan etsitty aktiivisesti uutta kotia meille. No eilen illalla sitten kun Teemun kanssa netistä selailtiin meille potentiaalisia vaihtoehtoja, niin soitin tänään neljästä eri asunnosta. Voitte tietysti arvata, että ne oli kaikki jo mennyt tai ainakin varattu. Harmitti niin paljon, vaikka tiedän että meillä ei ole mikään kiire muuttaa, ja kyllä me nykyisessäkin mahduttaisiin asumaan, jos tilanne niin vaatii. Mutta silti.... Käperryin peiton alle ja laitoin Teemulle viestiä poru kurkussa, että ne on kaikki jo menny. Jotenkin toi ukko vaan osaa valita oikeet sanat, ja niin sekin harmitus sitten lopulta katos, kun tajusin että niitä asuntoja menee ja tulee kokoajan, täytyy vaan olla skarppina!
   Kolmas asia mikä pisti itkettämään oli, kun puhuttiin Teemun kanssa nimenomaan muutosta, ja siitä jos meidän tuleva koti onkin Pirkkalassa, eikä Viialassa niinkuin oli alunperin suunniteltu. Olin jo niin valmistautunut siihen, että asutaan pian Viialassa ja mulla on sielä äiti ja isi lähellä. Nyt kun asiaa miettii tarkemmin, ei siinä oikeastaan ole mitään järkeä, koska Teemun työ on Pirkkalassa, ja ihan yhtälailla mulla on tukiverkkoa täällä, ja äkkiäkös me Viialaan suhastaan autolla tai junalla. Kun tajusin koko asian, että me ihan oikeesti katotaan kotia Pirkkalasta, niin koitin poru kurkussa selittää Teemulle, että se on mulle enemmän kun okei, mutta en ehkä ollu kovin vakuuttava itkuni kanssa.
  Ja vielä yks juttu mikä tapahtu heti aamulla kun heräsin. Katoin itteeni peilistä ja tajusin, että mulle on yhdessä yössä (tai ainakin siltä se tuntu) kasvanu maha! Siis ihan oikee vauvamaha. Ja mä oon niin paljon pelänny että onko sielä masussa ketään, kun näin isokokoisena ei hirveesti tunne ton rasvakerroksen läpi kohtua, eikä mitään liikkeitäkään oo tuntunut, ja Ilona mua kyllä jo lohdutti että ei hätää, siihen voi mennä vielä monta viikkoa. Mutta että sielä kai oikeesti kasvaa joku, niin täytyhän siitäkin sit parit kyyneleet tirauttaa..
   Kyllä mä ennen raskauttakin itkin paljon, mutta herranjumala kuinka paljon sitä nykyään itkettää. Hyvä kun tän tekstin saan kirjotettua itkemättä! 
  

maanantai 1. elokuuta 2016

Pahanhajuinen jääkaappi

Nyt kun raskaus on näin pitkällä, ja viikkoja on 17+4, on hyvä aika pysähtyä miettimään mitä kaikkea tämä raskaus on tuonut tullessaan, ja moniko niistä alun oireista on vielä matkassa mukana.
    Ensimmäisiä asioita mitä huomasin, oli järkyttävä haju jääkaapissa. Jouduin olemaan hengittämättä aina kun joku avasi jääkaapin, sillä se haju oli ihan kamala! Kukaan muu ei tietenkään moista hajua haistanut, mutta tulipahan pestyä jääkaappi moneen kertaan.. Luojan kiitos tästä on päästy jo eroon.
   Seuraavana alkoi pahoinvointi. Mulla ei oo missään vaiheessa ollut aamupahoinvointia, vaan se on ihan ympäri vuorokauden ja lähinnä autolla matkustaessa. Ihan sama kuinka lyhyt tai pitkä matka, niin joka kerta oksensin. Tulipahan kaikki pikkutiet tutuiks, kun täyty kiertää aina motarit, ettei tarvinu sielä oksentaa. Pahoinvointia mulla on vieläkin satunnaisesti, mutta kun muistaa syödä säännöllisesti pieniä annoksia, niin sen saa pidettyä kurissa. 
   Viikon 14 tienoilla mulla oli ihan kamalia kipuja nivusissa, ja vatsan vasemmalla puolella. Välillä vihloi ja jomotti niin että oli mahdoton maata paikallaan, eikä kävelykään helpottanut oloa. Ne oli onneks aika nopeesti ohi, ja nykyään ne kivut kestää paljon vähemmän aikaa, ja kyljellä makaaminen helpottaa oloa.
   Muuten tää raskausaika on ollut melko helppo. Asiaan on tietysti vaikuttanut se, että jos on ollu huonompi päivä ja oon ollu väsynyt, niin oon jääny kotio nukkumaan kun ei ole pakko mennä mihinkään. Toisaalta oon niin onnekas että oon saanu viettää vaan aikaa kotona ja miettiä rauhassa tulevaa, mutta kyllä mä niin paljon mielummin tekisin töitä! 

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Faktoja

Koska tähän asti olen kirjoittanut blogiin vain vakavasti ja asiaa, niin ajattelin tähän väliin kertoa 20 faktaa minusta!

♥ Olemme tunteneet Teemun kanssa jo melkein 10 vuotta, mutta luojan kiitos päädyttiin yhteen vasta 1,5v sitten, koska todennäköisesti emme olisi tässä nyt, jos olisimme teininä jo alkanut seurustella.

Kävin viimeisen vuoden lukiota aikuispuolella, koska nukuin päivät ja valvoin yöt, enkä pystynyt käymään tunneilla. Kiitos ihanien opettajien ja rehtorin valmistuin samaan aikaan ikäisteni kanssa.

Hain lukion jälkeen opiskelemaan Sosionomiksi, jonne en päässyt ja jälkeenpäin ajateltuna se oli erittäin hyvä, että kerkesin miettimään mitä oikeasti haluan ja pystyn tekemään tulevaisuudessa. Tälle syksylle irtosikin sitten opiskelupaikka ja musta tulee toivottavasti joskus Kosmetologi.

Rakastan autoja sekä autolla ajamista, ja voin kertoa, että otti aika koville myydä mun rakas ensiauto pois, ja kulkea jokapaikkaan pyörällä tai kävellen. (No on Teemulla onneks auto..)

Ja edelliseen vielä liittyen, en tiedä mitä mun päässä on tapahtunut, mutta oon tässä moneen kertaan jo Teemullekin ilmoittanut, että en osta enää mitään kallista autoa, vaan ihan joku halpa riittää oikein hyvin, kunhan vauva saa kaiken tarvittavan.

Pelasin nuorempana yli 10 vuotta lentopalloa ja melkein samanverran kävin pianotunneilla.

Mun siskontytöstä on tullu mulle ihan hirveen rakas, enkä ois ikinä voinu kuvitella kuinka ihanaa on olla TÄTI!

Rakastan kaikkia monien mielestä ällöttäviä ruokia, kuten kaikki kaaliruoat, sienet, maksalaatikko ja pinaattikeitto. Voisin elää pelkästään niillä!

Oon ihan hulluna kaikkiin astioihin ja lasikippoihin. Jouduttiin hankkimaan vitriini sen takia, että päätin alkaa keräämään Iittalan Ultima Thulea ja ostinkin heti netistä kirpparilta muutaman lasin, ja samanverran kippoja ja tarjoiluastioita ja viinilaseja ja......

Ollaan tällähetkellä evakossa Anoppilassa, kun meillä tehdään kylppäriremonttia, eikä meillä oo hajuakaan kauanko joudutaan oleen kotoo pois. Tää on kyllä aika luksusta kun ruoka on valmiina ja Helmi saa juosta pihalla vapaana!


 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Lääkkeiden kanssa vai ilman?

Nyt kun oon ollu ilman lääkkeitä jo pian kolme kuukautta, oon huomannu tosi isoja muutoksia. Ensinnäkin mun paino lähti lähes samantien putoamaan, ja tähän mennessä oon tiputtanu seitsemän kiloa ihan vaan pelkästään sillä että jätin lääkkeet pois. Uskon että jos nyt yrittäisin laihduttaa, niin onnistuis se huomattavasti helpommin kun ennen, sillä vihdoin mun aineenvaihdunta toimii normaalisti.
   Lääkkeitä syödessäni olin lähes tunteeton. Pystyin ottaan kaiken vastaan vakavalla naamalla, eikä mikään tuntunut miltään. Tottakai tunsin jotain, kaikki tuntee! Mutta nyt olen ihan erilainen, osaan jopa itkeä ja nauraa. Itkin ja nauroin mä ennenkin, mutta huomattavasti vähemmän kuin nyt. Tiedän, että osittain tämä johtuu myös hormoneista, mutta silti ei tätä kaikkea voi niidenkään syyksi laittaa.
  Mun jaksaminen on ihan samaa luokkaa nyt kuin lääkkeidenkin kanssa. Mä herään aamulla ysin aikaan, otan päikkärit joskus iltapäivällä ja meen illalla ajoissa nukkumaan, ihan samanlailla kun lääkkeidenkin kanssa. Ainoa ero minkä huomaan, on, että saan nukuttua yöt kunnolla ja heräämättä. Ennen otin illalla nukahtamislääkkeen, nukahdin siitä parin tunnin päästä, ja heräsin viimeistään kello kahdelta yöllä hirveään nälkään. Kävin usein syömässä yön aikana ja uni oli tosi katkonaista. En levännyt oikeastaan koskaan.
  Joudun normaalisti syömään montaa eri lääkettä, ja kuulostaa ainakin mun korvaan tosi oudolta, mutta esimerkiks mulla aloitettiin ekan lääkkeen jälkeen seuraava siks että se eka lääke toi niin kamalia sivuoireita ja seuraava lääke taas helpottamaan edellisen lääkkeen oireita. Eli mikä loppupeleissä auttaa mihinkin? Onko ne vaan kumoamassa toistensa haittavaikutuksia eikä yksikään niistä auta mua millään tavalla. Koska joudun syömään niin montaa lääkettä, ei kukaan tiedä mitä mun maksalle tapahtuu tai ylipäänsä, miltä mun sisuskalut näyttää 40 vuoden päästä, jos jatkan näiden syömistä?
  Jos mä saisin itse päättää ja mulla olis siihen mahdollisuus, niin mä olisin koko loppuelämän ilman lääkkeitä. Se vaan vaatis sitä, että mun ei tarvis ajaa autolla, saisin tehdä esimerkiksi kuuden tunnin työpäivää, ja pitää siinä välissä päikkäritauon. Kuulostaa lähes mahdottomalta. Mutta mä yritän kovasti tehdä töitä sen eteen, että vielä joskus se olisi mahdollista.Yksin kotona ollessa kerkeää ajatteleen kaikkea kamalaa, mutta mä en halua että mun elämä on lyhyempi sen takia, että valtiolla ei ole varaa kustantaa mulle lyhyempää työpäivää, jotta voisin olla ilman lääkkeitä. Kaikesta tästä huolimatta, mun olo on nyt parempi kun moneen vuoteen!

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hankintoja

Olemme pikkuhiljaa alkaneet kyttäämään tori.fi ja facebookin kirppiksiä, jos löytyy jotain vauvalle sopivaa, sillä on sanomattakin selvää että mun sairauspäivärahalla ei ihan hirveen kalliita hankintoja tehdä. Tottakai Teemu käy töissä ja mullakin on säästöjä, mutta koen silti että vauva-aika menee niin äkkiä, että turha ostaa uutena paljoakaan kun vauva kasvaa niin kovin nopeasti.
     Olin jo aiemmin päättänyt, että haluan Stokken Tripp Trappin meille, sillä se menee niin kauan lapsen käytössä, ettei haittaa jos siitä vähän enemmän täytyy pulittaa. Viime viikolla näin ilmoituksen valkoisesta Tripp Trappista, jossa oli kolhuja ja hintaa 30e. Soitin samantien Teemulle, että voiko hän hakea työmatkallaan sen kun samalta suunnalta tulee ja hetken päästä tuoli olikin jo mulla kotona. Ajattelin, että kun tässä kerta kotona ollaan, niin miksen mä voisi sitä hioa ja maalata niin siitä tulee kun uusi!
   Tosin tähän pakettiin ei kuulunut kuin pelkkä runko, joten täytyy löytää siihen kaikki lisäosat, mutta sen takia aloitin ajoissa näiden pakollisten tavaroiden etsimisen, jotta ei tarvitse sitten paria viikkoa ennen vauvan syntymää alkaa kiireellä ostamaan uutena kun ei mistään löydy käytettynä.


Vaatteita on myös jonkinverran ostettu, mutta kovin paljoa en uskalla vielä niitäkään ostaa, sillä saan siskoltani jonkinverran perusvaatteita ja odotan kovasti elokuun rakenneultraa, jonka jälkeen toivottavasti tiedämme kumpi meille on tulossa, ja on helpompi ostella vaatteita. 
   Lapsen isovanhemmat on luvannut ostaa meille vaunut, joten niistä meidän ei tarvitse stressata, ja matkarattaat saan siskoltani. 

Pikkuhiljaa alkaa vain meillekin kertymään vauvakrääsää, mutta ei haittaa sitten tippaakaan, voisin hypistellä ja ihailla päivittäin pieniä vaatteita joita vaatehuoneesta jo löytyy.

perjantai 20. toukokuuta 2016

G47.4 Narkolepsia-katapleksia

"Kyseessä 16-vuotta täyttänyt nuori nainen, vuoden 2010 alkupuolelta alkaen poikkeavaa väsymystä ja nukahtelua koulutunneilla huolimatta pitkistä yöunista. Myös katapleksiaa esiintynyt melkein saman aikaa. Narkolepsia tulee aiheuttamaan elinikäisen toiminnan vajavuuden, minkä runsas päiväväsymys aiheuttaa."

Siinä pieni ote mun ensimmäisestä B-lausunnosta. Sairastan siis Narkolepsia-katapleksiaa, jonka sain otettuani sikainfluenssarokoitteen joulukuussa 2009. Narkolepsia tarkoittaa siis runsasta päiväväsymystä, joka johtuu hypokretiinien vajauksesta. Katapleksia puolestaan tarkoittaa lihasjänteyden äkillistä katoamista, jonka usein laukaisee tunnereaktio.

Jos avaisin asiaa vähän selkokielellä, ja mitä mun kohdalla tämä sairaus tarkoittaa, niin aloitetaan vaikkapa mun ihan arkipäivästä, ja kuinka siitä selviydyn.

Käsitellään sairautta siltä ajalta ennen kuin tulin raskaaksi. Mun uni ei oo koskaan syvää unta, ja nukun siis pelkkää REM-unta. Tunnen oloni virkeeksi pientenkin unien jälkeen kunnes nukahdan seuraavan kerran. Mulla on käytössä lääkitys, jonka avulla selviydyn melko hyvin normaalista arjesta, mutta silti tarvitsen yleensä ainakin yhdet päiväunet päivässä, enkä uskalla kovin pitkiä matkoja ajaa yksin autolla. Katapleksiaa mulla saattaa välillä esimerkiksi nauraessa tulla, vaikkakin se on helpottanut lääkityksen myötä. Mun katapleksia on suht lievää, ja yleensä näkyy ainoastaan pienenä pään nytkähdyksenä tai jos käsissä on jotain tavaraa, niin kädet saattaa mennä veltoksi. Muutaman kerran tarjoilijana olen astiat katapleksian takia pudottanut, ja rappusista meinannut pudota, mutta muuten olen selvinnyt todella pienellä.

Noin kaks vuotta sitten mulla oli ehkä tän sairauden kannalta rankin ja kamalin jakso menossa. Narkolepsiaan kuuluu painajaiset, hallusinaatiot ja unihalvaukset. Asuin yksin silloisen poikaystävänä ollessa armeijassa, mutta oikeasti vietin lähes koko sen puoli vuotta mun vanhempien luona. En yksinkertaisesti kyennyt nukkumaan öitäni yksin. Näin ihan järkyttäviä painajaisia, jotka jatkui yö toisensa jälkeen samanlaisina. Unihalvaukset oli kuitenkin se kaikista kamalin asia, sillä monta kertaa makasin vaan sängyllä ja tunsin kuinka joku kuristi mua, mutten pystynyt tekemään yhtään mitään muuta kun odottamaan että se tilanne menee ohi.

Narkolepsiahan ei näy ulospäin millään tavalla, mutta mua hoitanut lääkäri sanoi että "jos et ole ylipainoinen, et voi sairastaa narkolepsiaa." Okei, toi oli vähän kärjistetty, mutta ennen asia oikeesti oli niin. Kun mua tutkittiin, olin 160cm pitkä ja painoin 38kg. Olin siis täysi vastakohta siitä mihin yleensä narkoleptikkojen kohdalla oli totuttu. No hätä ei ollut tämän näköinen, kun lääkitys saatiin aloitettua ja kaikki mahdollinen oltiin koitettu niin alkoihan se munkin paino nousta. Ja nousikin aika vauhdilla, nimittäin vuodessa lihoin 40kg. Tiedän, se on ihan älyttömästi, mutta jos totta puhutaan niin mulla ei juurikaan ollu siihen vaikutusvaltaa. Tottakai jos mulla olis ollu energiaa, niin olisin voinut treenata lujaa ja olla tosi tarkka syömisestäni, mutta makasin sängynpohjalla.

Jouduin lopettamaan lentopallon samoihin aikoihin kun lihominen alkoi, eli niillä oli kyllä yhteys toisiinsa, olin pelannut lentopalloa 10 vuotta, ja se oli kova paikka kun en enää kyennyt käymään treeneissä. Jos olisin pystynyt jatkamaan edes jollain tahdilla pelaamista, niin en todennäköisesti olisi turvonnut näin paljoa. Mutta täytyy myöntää että seitsemät treenit viikossa oli aika paljon teinitytölle.

Lihominen varmaan suurimmalta osin johtui siitä, että mun aineenvaihdunta on ihan jökissä eikä toimi yhtään. Kun keho ei saa ikinä levättyä, ja kerättyä voimia niin ei aineenvaihdunta pysty toimimaan. Oon kokeillut kaikenlaisia eri keinoja saada aineenvaihdunnan liikkeelle, mutta todellisuudessa oon niillä kerroilla saanut sen vaan enemmän tukkoon..

Toivon että tästä postauksesta oli hyötyä jollain tavalla ja että tämä avas edes vähän sitä mitä mun päässä liikkuu ja millasta elämää elän.