tiistai 30. elokuuta 2016

Rakenneultra

Eilen oli vihdoin kauan odotettu rakenneultra! Meidän aika oli vasta klo 15, joten aamupäivä meni touhutessa kaikkea, että sai ajan kulumaan. Vihdoin kello lähestyi kolmea ja istuimme Teemun kanssa odotusaulassa jännittyneenä. Meidät kutsuttiin huoneeseen, ja alettiinkin samantien ultraamaan. Kätilö kertoi kokoajan mitä näytöllä näkyy, kunnes päästiin tutkimaan sydäntä. Kätilö vain tuijotti ruutua ja oli hiljaa. Mulle alkoi jo tulla paniikki, että kaikki ei olekaan hyvin.
   Nousin välillä jaloittelemaan, ja sain juotavakseni mehua, jotta saataisiin vauva liikkeelle, ja vaihtamaan asentoa. No, eihän se mihinkään liikkunut... Sydämen tutkiminen kesti kauan, ja olin jo tosi huolestunut, mutta vihdoin kätilö sai näkyviin kaikki mitä tarvitsi, eikä rakennepoikkeavuuksia löydetty. Mun masussa siis kasvaa toistaiseksi terve 432 grammaa painava vauva.



   Pitkään kestäneen ultraamisen jälkeen kätilö pyyhki mun vatsan, ja päästiin lähtemään pois. Olo oli niin helpottunut, mutta samalla olin hormonihöyryissäni pettynyt, että ei saatu tietää vauvan sukupuolta. Tottakai tärkeintä oli, että vauvalla oli kaikki hyvin, mutta oltiin kovasti odotettu, että sukupuolikin näkyisi.
   Tänään jo tutkiskelin Tampereen tarjontaa, ja varasin ajan Koskiklinikalle 4d ultraan. Se vaikutti kovin mielenkiintoiselta, sillä siitä tallennetaan videokuvaa dvd-levylle ja sen saa sieltä mukaansa. Varmasti joku sielä ajattelee, että turhaa rahanmenoa, mutta jos kerta on olemassa tuollainen mahdollisuus, niin halutaan nähdä vielä kerran ennen tammikuuta meidän pieni vauva.
   Nyt voidaan taas elää rauhassa tietäen, että pikku Latella on kaikki hyvin, vaikka vieläkään hän ei itsestään mitään ilmottele. Kovasti jo odotetaan, että koska liikkeet alkavat tuntumaan, mutta mulla on istukka etuseinässä, niin sekin vaimentaa jo liikkeitä.

maanantai 22. elokuuta 2016

Raskaanako?

Raskauden puoliväli on nyt ylitetty ja täytyy kyllä sanoa, että olo on kun ei raskaana olisi ollenkaan. Kaikki oireet on hävinnyt, eikä vauva ole vielä ilmoitellut itsestään potkujen merkeissä, eli tosi epätodellinen olo kokoajan. Hassua vaan maata "kotona" sairaslomalla, ilman minkäänlaisia oireita mistään.
  Kotona lainausmerkeissä siksi, että asutaan nyt toista kuukautta jo Teemun vanhemmilla, koska meillä on kylppäriremontti menossa. Alkaa tämäkin jo nyppimään, kun ei pääse kotio hypistelemään kaikkia ihania vauvan tavaroita mitä on tullut hommattua. Säästyypähän rahat, kun ei tarvitse vuokraa maksaa. Talvi on pitkä ja rahanmenoa on varmasti paljon. Tai varmaan niin paljon kun itse haluaa, mutta tiedän että tulen ihan hulluksi, jos saamme viikon päästä rakenneultrassa tietää kumpaa sukupuolta vauva on. Olen ollut nyt hetken ostolakossa vauvanvaatteiden suhteen, jotta voin sitten ostaa enemmän, jos sukupuoli selviää.
  Ostimme Teemun kanssa vauvalle jo autoon turvakaukalon ja telakan. Pohdin ensin käytetyn ostamista, mutta sitten näin tarjouksen eräässä nettikaupassa ja totesin, että mielummin maksan 150e uudesta ja varmasti ehjästä, kuin 50e käytetystä, josta en voi olla varma onko se kolaroitu ja ehjä. Saamme siskoltani Gracon matkarattaat, ja niihin sopii Gracon kaukalo, joten päätimme ostaa Graco logico S -kaukalon ja telakan. Kaukalo on melko isokokoinen, mutta ei kuitenkaan liian painava. Ajattelin, että talvivauva mahtuu sinne ainakin hyvin toppavaatteiden kanssa, ja ehkä kaukalo menee pidempään, ellei vauva nyt satu olemaan kovin isokokoinen.


 Kerroin aiemmin, että ostin Stokken Tripp Trapp -tuolin. Ajattelin, että hommaan siihen pikkuhiljaa käytettynä lisäosia, mutta se pikkuhiljaa meni aika äkkiä, ja nyt meillä on jo newborn set, eli sitteri jonka saa kiinni tuoliin ja baby set, joka otetaan käyttöön kun vauva osaa istua. Mulla on sitten kun pääsemme kotiin, niin projektina vielä itse tuolin hiominen ja maalaus, mutta se hoituu toivottavasti aika helposti.
  Tämä viikko saadaankin Teemun kanssa olla pitkästä aikaa ihan kahdestaan, sillä Teemun vanhemmat lähti viikoksi ulkomaille ja me jäimme talovahdeiksi. Ihanaa olla viikko ihan vaan kahdestaan, ilman mitään isompia suunnitelmia ja viettää omaa aikaa päivällä kun Teemu on töissä. Ehkä ehdin paneutumaan blogiinkin hieman enemmän, sillä pari edellistä viikkoa meni järjestellessä perjantaina olleita yllätyssynttäreitä, jotka muuten onnistuttiin pitämään täytenä yllärinä!
  Ihanaa viikon alkua, mä aion tänään vaan maata peiton alla ja nauttia hiljaisuudesta!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kun mikään ei suju

Jokainen ihminen on varmasti kokenut joskus sen päivän, kun kaikki mahdollinen menee päin mäntyä. Mulla oli tänään sellanen päivä, tai ainakin näissä raskaushormonihöyryissä se tuntu siltä.
   Olin siis aloittamassa tän kuun lopussa aikuispuolella kauneudenhoitoalan perustutkintoa, ja tiesin että sitä on mahdollista lykätä. Soitin tänään koululle, ja mulle selvis että ensinnäkään mun ei oo mitään järkeä aloittaa sitä koulua, koska kerkeisin unohtaan kaiken mitä opin. Olin jotenkin kai tyhmänä vain kuvitellut, että nyt kun mulla se koulupaikka on, niin aloitan sen sitten kun lapsi menee hoitoon ja oon taas siinä tilanteessa että opiskelu on mahdollista. No näinhän asia ei sitten mennyt, vaan mulle selvis että menetän koulupaikan, ja mun on haettava uudestaan siinä vaiheessa kun se on ajankohtaista. Päivän ensimmäinen poru, check.
   Toinen juttu mikä sattu, oli kun ollaan etsitty aktiivisesti uutta kotia meille. No eilen illalla sitten kun Teemun kanssa netistä selailtiin meille potentiaalisia vaihtoehtoja, niin soitin tänään neljästä eri asunnosta. Voitte tietysti arvata, että ne oli kaikki jo mennyt tai ainakin varattu. Harmitti niin paljon, vaikka tiedän että meillä ei ole mikään kiire muuttaa, ja kyllä me nykyisessäkin mahduttaisiin asumaan, jos tilanne niin vaatii. Mutta silti.... Käperryin peiton alle ja laitoin Teemulle viestiä poru kurkussa, että ne on kaikki jo menny. Jotenkin toi ukko vaan osaa valita oikeet sanat, ja niin sekin harmitus sitten lopulta katos, kun tajusin että niitä asuntoja menee ja tulee kokoajan, täytyy vaan olla skarppina!
   Kolmas asia mikä pisti itkettämään oli, kun puhuttiin Teemun kanssa nimenomaan muutosta, ja siitä jos meidän tuleva koti onkin Pirkkalassa, eikä Viialassa niinkuin oli alunperin suunniteltu. Olin jo niin valmistautunut siihen, että asutaan pian Viialassa ja mulla on sielä äiti ja isi lähellä. Nyt kun asiaa miettii tarkemmin, ei siinä oikeastaan ole mitään järkeä, koska Teemun työ on Pirkkalassa, ja ihan yhtälailla mulla on tukiverkkoa täällä, ja äkkiäkös me Viialaan suhastaan autolla tai junalla. Kun tajusin koko asian, että me ihan oikeesti katotaan kotia Pirkkalasta, niin koitin poru kurkussa selittää Teemulle, että se on mulle enemmän kun okei, mutta en ehkä ollu kovin vakuuttava itkuni kanssa.
  Ja vielä yks juttu mikä tapahtu heti aamulla kun heräsin. Katoin itteeni peilistä ja tajusin, että mulle on yhdessä yössä (tai ainakin siltä se tuntu) kasvanu maha! Siis ihan oikee vauvamaha. Ja mä oon niin paljon pelänny että onko sielä masussa ketään, kun näin isokokoisena ei hirveesti tunne ton rasvakerroksen läpi kohtua, eikä mitään liikkeitäkään oo tuntunut, ja Ilona mua kyllä jo lohdutti että ei hätää, siihen voi mennä vielä monta viikkoa. Mutta että sielä kai oikeesti kasvaa joku, niin täytyhän siitäkin sit parit kyyneleet tirauttaa..
   Kyllä mä ennen raskauttakin itkin paljon, mutta herranjumala kuinka paljon sitä nykyään itkettää. Hyvä kun tän tekstin saan kirjotettua itkemättä! 
  

maanantai 1. elokuuta 2016

Pahanhajuinen jääkaappi

Nyt kun raskaus on näin pitkällä, ja viikkoja on 17+4, on hyvä aika pysähtyä miettimään mitä kaikkea tämä raskaus on tuonut tullessaan, ja moniko niistä alun oireista on vielä matkassa mukana.
    Ensimmäisiä asioita mitä huomasin, oli järkyttävä haju jääkaapissa. Jouduin olemaan hengittämättä aina kun joku avasi jääkaapin, sillä se haju oli ihan kamala! Kukaan muu ei tietenkään moista hajua haistanut, mutta tulipahan pestyä jääkaappi moneen kertaan.. Luojan kiitos tästä on päästy jo eroon.
   Seuraavana alkoi pahoinvointi. Mulla ei oo missään vaiheessa ollut aamupahoinvointia, vaan se on ihan ympäri vuorokauden ja lähinnä autolla matkustaessa. Ihan sama kuinka lyhyt tai pitkä matka, niin joka kerta oksensin. Tulipahan kaikki pikkutiet tutuiks, kun täyty kiertää aina motarit, ettei tarvinu sielä oksentaa. Pahoinvointia mulla on vieläkin satunnaisesti, mutta kun muistaa syödä säännöllisesti pieniä annoksia, niin sen saa pidettyä kurissa. 
   Viikon 14 tienoilla mulla oli ihan kamalia kipuja nivusissa, ja vatsan vasemmalla puolella. Välillä vihloi ja jomotti niin että oli mahdoton maata paikallaan, eikä kävelykään helpottanut oloa. Ne oli onneks aika nopeesti ohi, ja nykyään ne kivut kestää paljon vähemmän aikaa, ja kyljellä makaaminen helpottaa oloa.
   Muuten tää raskausaika on ollut melko helppo. Asiaan on tietysti vaikuttanut se, että jos on ollu huonompi päivä ja oon ollu väsynyt, niin oon jääny kotio nukkumaan kun ei ole pakko mennä mihinkään. Toisaalta oon niin onnekas että oon saanu viettää vaan aikaa kotona ja miettiä rauhassa tulevaa, mutta kyllä mä niin paljon mielummin tekisin töitä!