torstai 19. lokakuuta 2017

Täys kymppi

Huhhuh, kuukausi meni taas niin hurjaa vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä. Viljami on tänään jo kymmenen kuukautta ja monta uutta juttua on taas opittu. Ensiaskeleet otettiin hieman yli yhdeksän kuukauden ikäisenä. Tällä hetkellä hän osaa vaihtelevalla menestyksellä kävellä pidempiäkin matkoja. Usein iltaisin, kun hän on hieman rauhoittunut, niin kävely sujuu parhaiten. Päivän hän on niin riehakas ja vauhdikas, ettei kävelyyn juuri ehdi keskittyä. Ilman tukea hän seisoo jo hienosti, ja pystyy nostamaan asioita lattialta kaatumatta. Yhtäkään sanaa häneltä ei vielä tule. Kyllä hän on perässä yrittänyt esimerkiksi äitiä toistaa, mutta kertaakaan sitä ei selkeästi ole tullut, eikä ainakaan tarkoituksen mukaisesti.


Sormiruokaillaan ja syödään edelleen soseita sekaisin. Karkeat soseet ei aina tunnu uppoavan, mutta eiköhän niihinkin pikkuhiljaa totu. Kalaruoat ja banaani on Viljamin herkkua. Vaipanvaihto on melko hankalaa, koska Viljami ei malta pysyä paikallaan, mutta housuvaippoihin vaihto helpotti hieman sitä. Pukemisesta hän ei tykkää yhtään, lähes aina tulee huuto kun olisi aika pukea. Yöt on edelleen katkonaisia, nukumme perhepedissä ja Viljami syö useamman kerran yössä. Herätykset ei kuitenkaan häiritse meitä millään tavalla, ne on niin pikaisia, että jatkamme tällä tavalla niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Viljami on kova poika pussailemaan ja halimaan. Kylpeminen on myös ihanaa, ja itku tulee aina kun sieltä pitäisi nousta pois. Laatikoiden avaaminen on myös äidin mielestä hieman rasittava taito, keittiövälineet on kaikki levitelty ympäri asuntoa ja kenkiä olisi kiva käydä nuolemassa...

Kaikinpuolin Viljami on edelleen todella aurinkoinen ja vilkas lapsi. Hänestä on tullut myös jekuttelija, joka pilke silmäkulmassa tekee äidille jekkuja. Aina jos kieltää, niin hetken päästä hän naureskellen tekee sen mitä juuri kiellettiin. Odotan vaan millainen hänen uhmaikä on, kun nyt jo koetellaan vanhempien hermoja. 

tiistai 17. lokakuuta 2017

Unet yritää pilata elämäni

Mä en oo koskaan ollut aamuihminen, Narkolepsian myötä tämä piirre mussa on vaan korostunut. Luulen, että ainakin osittain syynä on unet. Kuten olen aiemmin kertonut, Narkolepsiaan melko usein liittyy painajaiset, hallusinaatiot ja unihalvaukset. Näiden lisäksi erittäin todentuntuiset unet häiritsevät ainakin minun elämääni. Näissä todentuntuisissa unissa näen usein läheisiä ihmisiä, ja nimenomaan heidän huonoja puolia. Ehkä unet kertovat myös tietystä epävarmuudesta itsessäni.


Mun on välillä hyvin vaikea erottaa mikä on totta, ja mikä unta. Usein luulen sanoneeni joitain asioita, mutta myöhemmin käykin ilmi, että olenkin vain nähnyt unta. Näin tapahtuu varmasti jokaiselle meistä joskus, mutta mulle tällainen on jos ei päivittäistä, niin ainakin viikoittaista. Muutaman kerran olen nähnyt esimerkiksi, että joku mun läheinen tekee jotain kamalaa unessa, ja aamun saatan olla ihan hämilläni ja kärttyinen, kunnes vasta joskus iltapäivällä tajuan sen olleen vain unta. Teemu välillä ihmettelee, miksen halua halata tai tulla kainaloon, yleensä syy löytyy unista. Olen kuvitellut hänen tehneen jotain tyhmää, mutta oikeasti olen vain nähnyt unta.

Mietin usein myös mun unien merkityksiä, voisiko joku uni viitata johonkin tulevaan isoon elämänmuutokseen, voitanko kenties lotossa tai sairastuuko joku läheinen. Koska nään niin paljon unia, mun pää on välillä ihan pyörällä niistä. Ihan kuin mulla olisi kaksi maailmaa, uni ja todellisuus, mutta välillä ne vaan sekottuu keskenään yhdeksi ja samaksi maailmaksi. 

Huh miten sekava postaus, ja miten vaikea tätä oli kirjoittaa kun en oikein itsekään tiedä kuinka tämä asia puetaan sanoiksi. Toivottavasti saitte jotain irti, kertokaa ihmeessä jos teillä on samanlaisia kokemuksia, liittyykö tämä Narkolepsiaan vai onko tämä ihan yleistä muillakin? 

lauantai 14. lokakuuta 2017

Ensiaskeleita

Niin se vain vihdoin tapahtui, Viljami oppi kävelemään. Tuen kanssahan hän on kävellyt jo lähes pari kuukautta, mutta nyt hän lähti ilman tukea kävelemään. Kolme viikkoa sitten perjantaina, kun olin jumpassa ja kotiin tullessani Teemu kysyi, että mikä lasketaan ensiaskeleiksi? Vastasin, että no varmaan kun hän lähtee yksin ilman avustusta kävelemään. Ja sen hän oli silloin tehnyt. Mä olen 24/7 kiinni Viljamissa, ja kun viikossa yhden tunnin olen pois, niin tottakai hän silloin lähtee kävelemään. Siitä lähtien hän on enemmän ja vähemmän liikkunut kävellen. Edelleen konttaaminen on se nopein tyyli liikkua, mutta jos hän hetkeksi rauhoittuu ja malttaa keskittyä, niin kävellen pääsee pitkiä matkoja.

ensiaskeleet

Sisimmässäni tiesin, että Viljami tulee kävelemään ennen kuin täyttää vuoden, sillä hän nousi suhteellisen aikaisin pystyyn, ja taaperokärryn kanssa kävely sujui alusta asti hienosti. En silti odottanut sen tapahtuvan näin äkkiä. Mun pienestä vauvasta kasvoi yhtäkkiä iso poika. Sydän syrjällään saa jatkuvasti olla, kun kokoajan kaatuu vaan korkeammalta ja pää kolahtaa maahan kovempaa. 

torstai 12. lokakuuta 2017

Äidin hemmotteluhetki: Bambuhieronta

Voitin aiemmin tänä vuonna eräästä blogiarvonnasta Elämyslahjojen lahjakortin. Jos joku ei tiedä mikä on Elämyslahjat, niin he myyvät lahjakortteja erilaisiin elämyksiin, kuten huonepakopeleihin, laskuvarjohyppyihin, formula-ajoihin ja hemmotteluihin. Sivustolta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, ja se onkin oiva lahjaidea! Mä tutkin heti lahjakortin voitettuani sivustoa, ja päätin että haluan mennä johonkin hemmotteluun. Nyt kun Teemu on ollut taas sairaslomalla nilkkansa takia, tuli mulle mahdollisuus lähteä kotoa ilman Viljamia ja varasin alkuviikosta ajan bambuhierontaan. Se kuulosti todella eksoottiselta, mutta koska kuvauksessa luki sen olevan rentouttava ja etenkin syviä lihaksia avaava, päätin tarttua tarjoukseen. Nuorempana kävin säännöllisesti urheiluhierojalla, kun pelasin lentopalloa, mutta rentouttavassa hieronnassa en ollut koskaan ennen käynyt, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. 


Paikkana oli aivan ihana Unelma Spa, joka sijaitsee Tampereen keskustassa Stockmannin vieressä, toisessa kerroksessa. Paikka oli aivan ihana, odotushuoneessa soi rauhallinen musiikki ja tuli heti rentoutunut fiilis kun astui hoitolaan sisälle. Sain täytettäväksi esitietolomakkeen, ja hetken päästä minut kutsuttiin hoitohuoneeseen. Riisuuduin ja kävin makuulleni lämpöiseen petiin. Minut peiteltiin peiton alle, ja hoito aloitettiin hieromalla kevyesti kuumilla kivillä, jotka rentoutti lihaksia. Sitten aloitettiin varsinainen hieronta bambukepin avulla, ja alkuun se tuntui hieman hassulta, mutta pikkuhiljaa etenkin hartioista alkoi löytyä kipeitä kohtia jotka aukesivat. Hieronta oli miellyttävää, sillä se samalla rentoutti, ja samalla tunsin kuinka jumit aukeavat ilman kovaa runnomista. Selän ja hartioiden lisäksi sain valita hierotaanko lopuksi takareisiä vai käsiä, ja valitsin kädet. Hoito päätettiin samanlailla kuin aloitettiinkin, eli kevyellä kuumakivihieronnalla.

Olo oli todella rentoutunut, ja mua vähän nauratti kulkea keskellä kaupunkia rinkula painautuneena kasvoihin ja tukka sekaisin. Onneksi Teemu ja Viljami tuli hakemaan mut, niin ei tarvinnut kauaa pyöriä sen näköisenä ihmisten ilmoilla. Pieni rentoutushetki arjen keskellä teki todella hyvää! Pitäisi useammin panostaa itseensä ja käydä erilaisissa hoidoissa. 

tiistai 10. lokakuuta 2017

Puhelinhuijaus

Tämä on tarina siitä, kun minua todennäköisesti yritettiin huijata puhelimessa. 

Minulla on puhelimessani käytössä Fonecta Caller sovellus, joka siis näyttää numeron perusteella että kuka soittaa. Jätän yleensä vastaamatta jos näen että kyseessä on joku kauppias, mutta tällä kertaa kun puhelin soi, oli numero ihan tavallinen 040-alkuinen, josta kauppiaat harvemmin soittavat eikä sovellukseni antanut mitään tietoja tuosta numerosta. Siispä päätin vastata, ja puhelu alkoi oudosti. Toisessa päässä oli äänestä päätellen nuorehko mieshenkilö, joka kertoi olevansa jostain sähköyhtiöstä, jonka nimen hän sanoi niin nopeasti, että se ei jäänyt mieleeni. Ehkä jo tässä vaiheessa olisi pitänyt hälytyskellojen soida. Koko puhelun aikana hän ei toistanut omaa tai edustamansa yhtiön nimeä. Hän vakuutti, että saisin heidän kautta todella paljon edullisemman sähkösopimuksen kuin nykyinen. Päätin tarttua tarjoukseen, sillä onhan minulla 14 päivää aikaa perua, jos tulenkin toisiin aatoksiin. Hän alkoi kysellä henkilötietoja, ja annoin sähköpostin, puhelinnumeron ja sähköpostin, kunnes minun olisi pitänyt antaa henkilötunnus. Siinä vaiheessa sanoin, että sitä en puhelimessa valitettavasti anna, joten sain vastaukseksi, että pelkkä syntymäaika riittää ja he ovat yhteydessä jos tarvitsevat loppuosankin. Loppu puhelu meni todella nopeasti, ja vielä tässäkään vaiheessa en oikeastaan tajunnut että tämä saattoi olla huijaus.


Kun puhelu loppui, laitoin Teemulle viestiä, että "tein varmaan meille uuden sähkösopimuksen, mutten oikeastaan muista että minkä yhtiön kanssa." Teemu vähän nauroi, mutta oikeasti tää ei ois mikään uus juttu, että jotain oleellista unohtuu. Jäin odottelemaan sähköpostiin sopimusehtoja, joiden piti tulla seuraavana päivänä, mutta tähän päivään mennessä niitä ei ole näkynyt, joten tulin siihen tulokseen että todennäköisesti mua yritettiin huijata. 

Sitä en tiedä mitä mun tiedoilla olisi tehty, ehkä otettu pikavippejä? Mutta onneksi en antanut henkilötunnustani, toivottavasti säkään et anna puhelimessa tuntemattomille jotka sulle soittaa! 

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Nyhtöpossua colakastikkeessa

Mun entisessä työpaikassa joskus viisi vuotta sitten maistoin ensimmäisen kerran nyhtöpossua. Tai silloin se oli listalla nimellä ylikypsä possu, ja mä rakastuin siihen. Se oli ihan taivaallisen hyvää, kylkeen vähän coleslawia ja annos ei juuri muuta tarvinnut. Se oli pitkään colakastikkeessa haudutettu, ja kerran aikaisemmin olen sitä kotona tehnyt. Silloin siitä jäi jotain puuttumaan, eikä se ollut kovin hyvää. Tällä kertaa etsin netistä eri ohjeita ja yhdistelin niistä omaan makuuni sopivimman ja täytyy sanoa, että tällä kertaa onnistuin vähän paremmin. Vieläkin makua olisi saanut olla enemmän, mutta nyt alettiin jo lähennellä sitä ravintolan annosta. Tehtiin siis hampurilaisia, joissa ciabatta toimi sämpylänä, välissä oli hiemana majoneesia, lihaa ja coleslawia. Kylkeen kaupan valmiit ristikkoperunat ja dippiä. Ai että mitä herkkua!


Nyhtöpossun valmistukseen tarvitset:

-Aikaa, tämän valmistus kestää monta tuntia, riippuen lihan koosta.
- Porsaan kassleria (meillä oli 800g)
-  4dl Coca Colaa (ei kevyt versiota)
-  2rkl BBQ-kastiketta
- Suolaa
- 2rkl chilitahnaa tai chilimaustetta oman maun mukaan
- 3rkl tomaattipyrettä tai ketsuppia
-  1dl lihalientä 
- 1 tl kanelia
- 4 sipulia
- 8 valkosipulinkynttä


Valmistus aloitetaan sillä, että lihan pintaan hierotaan suolaa ja sen annetaan olla huoneen lämmössä pari tuntia. Sen jälkeen valmistetaan mausteliemi joka kaadetaan pataan. Liha upotetaan liemeen ja sekaan heitetään ronskiksi paloiksi leikatut sipulit. Uuni kuumennetaan 200 asteeseen ja sillä välin pata kuumennetaan levyllä kiehuvaksi. Lihan annetaan olla uunissa ensin puoli tuntia 200 asteessa ja sen jälkeen lämpöä lasketaan 120 asteeseen. Pidä uunissa kunnes liha on ylikypsää, 800 gramman liha oli noin neljä tuntia. Liha revitään kahdella haarukalla palasiksi, ja annetaan maustua vielä hetki liemessä. Pitkä odotus palkitaan, ja liha on valmista!


Oletko sä tehnyt itse nyhtöpossua? Jaa sun paras nyhtöpossu resepti, kokeilisin mielelläni jotain toistakin reseptiä! 

perjantai 6. lokakuuta 2017

Maustekaapin muodonmuutos

Jatketaan vielä tämän postauksen verran kodin järjestelyjutuilla, sillä nyt kun inspiraatio järjestelyyn iski, niin sitä ei pysäytä millään. Seuraavana kyytiä sai meidän maustekaappi, joka on ollut tähän asti varmasti hyvin samanlainen kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Täynnä maustepusseja, jotka putoilee aina kun kaapin avaa. Koska meille on alkanut kertyä Viljamin soseista tyhjiä pilttipurkkeja, päätin käyttää ne nyt hyödyksi ja askarrella maustekaapille aivan uuden ilmeen.



Maalasin purkkien kannet hopeisiksi, sillä sen väristä maalia löytyi kaapista. Ostin Dymon kohokirjoittimen, jolla kirjoitin purkkien kylkeen mausteiden nimet ja näin helposti syntyi hienot maustepurkit. Teemu sai vielä idean, että kansiin tekisi muutaman reiän, jolloin purkki toimisi sirottimena, mutta sen toteutus jää myöhemmälle. 




Näin helposti saatiin taas yksi kaappi järjestykseen ja lasipurkit hyötykäyttöön. Mitä kaikkea muuta pilttipurkeista voi askarrella, kertokaa vinkkejä! Olisi kiva saada käyttää ne hyödyksi, eikä aina heittää lasin keräykseen. 

tiistai 3. lokakuuta 2017

SE kaappi

Tiedän, että jokaisella meillä on olemassa se kaappi. Kaappi johon tungetaan kaikki mikä halutaan äkkiä pois käsistä, eikä sille ole muutakaan paikkaa olemassa. 

Meillä on hyvin rajallisesti kaappitilaa tässä asunnossa, enkä pidä sitä minään huonona asiana. Tulee pidettyä tavaramäärä minimissä, kun kaappeihin ei vain yksinkertaisesti mahdu enempää. Kun muutimme tähän, tuskailin että miten ihmeessä saadaan kaikki mahtumaan, mutta niin vain kaikki tavarat löysi paikkansa. Mulle iskee välillä kauhea siivousvimma, ja silloin siivoan kyllä perusteellisesti kaikki kaapit. Tällä viikolla se taas iski ja ensimmäisenä kyytiä sai Viljamin vaatekaappi, sieltä lähti kasa vaatteita myyntiin. Omasta vaatekaapistani keräsin "kesävaatteet" jemmaan ja seuraavana vuorossa oli liinavaatekaappi ja meidän perheen se kaappi. Kaappi oli täynnä irtonaisia papereita, lääkkeitä ja kaikkea mahdollista millä ei ole muutakaan paikkaa. Karsin kaapista kaikki roskat ja vanhat lääkkeet pois, järjestin irtonaiset pienet tavarat kippoihin ja pian kaappi olikin taas siistin näköinen. Hyvin pienellä vaivalla kaapista tuli taas siedettävän näköinen. 

ENNEN....


JÄLKEEN....




En tiedä huomaako kukaan muu muutosta, mutta siitä roskan määrästä päätellen ainakin vähän siistimpää pitäisi olla. Samalla viikkasin lakanoita uudelleen, sillä usein kun käyn keräämässä kuivat lakanat narulta, lyttään ne vain ikeakassissa kaappiin ja sieltä sitten ryppyisenä ne pääsee uudelleen käyttöön, ei kiva! Innostuin kestokassien käytöstä kodin järjestelyssä, ja niitä alkaakin löytyä jo monesta kaapista. Myös pystyviikkaus on mun uusin innostus. Joko te olette löytäneet pystyviikkauksen ja thekassit?

Löytyykö teidän taloudesta kaappia, jonne kertyy aina turhaa krääsää ja jonka siivoamista karttaa viimeiseen asti? 

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Alisa 3v

Mun rakas siskontyttö Alisa täyttää ensi viikolla kolme vuotta ja eilen päästiin juhlimaan häntä Ti-Ti Nalle teemaisten synttäreiden merkeissä.  Tuntuu tosi hurjalta että hänen syntymästä on jo pian kolme vuotta ja että hän on jo niin iso tyttö. Tädille hän on kuitenkin aina se pieni Alisa, vaikka hän kuinka väitti täyttävänsä kahdeksan vuotta kolmen sijaan... 








Tarjottavat oli jälleen kerran todella herkullisia, siskoni leipomuksiin voi aina luottaa. Tarjolla oli pientä suolaista sekä tottakai makeaa. Olen hieman kateellinen sisareni leivontataidoista ja siitä, että hän uskaltaa kokeilla aina uusia juttuja, vuohenjuusto-punajuuripiirakka oli positiivinen yllätys!  Lahjaksi annoimme puisen autot-palapelin, työhanskat jotta Alisan ei tarvitse liata käsiä korjatessaan autoja sekä kaulakorun ja rannekorun. Kortti me askarreltiin Viljamin kanssa, ja jos joku ei kuvasta saa selvää, niin sen on tarkoitus esittää elefanttia! 

Pian on meilläkin edessä ensimmäisten synttäreiden järjestäminen, sillä joulukuussa saamme viettää Viljamin 1v juhlia, jännää! 

torstai 28. syyskuuta 2017

Syyskuvia

Sain ensimmäisen ikioman kameran joskus kymmenen vuotta sitten, kun olin vielä ala-asteella. Se oli joku Olympuksen järkkärin ja digikameran välimuoto, mutta ihan sairaan hyvä! Siis ainakin siihen aikaan. Kuvailin sillä monta vuotta, kunnes se tippui linssi edellä maahan ja meni rikki. Taisin olla hetken ilman omaa kameraa ja kuvailin porukoiden kameralla, mitä milloinkin. Koska menin jo todella nuorena kesätöihin, mulla oli ihan kivasti säästössä rahaa, koska kotona asuessa sitä ei juuri mihinkään mennyt. Niinpä päätin ostaa esimmäisen järkkärini joskus 15 -vuotiaana. Se oli Nikon d5100, jolla kuvaan edelleenkin, linssinä 18-55mm. Tuo kamera ei silloin ollut mikään halvin mahdollinen, ja olin kyllä siitä todella ylpeä. Kuvasin alkuun paljon, kunpa löytäisin ne kuvat jostakin, olisi hauska nähdä onko tässä kehitytty yhtään! 

Pari vuotta kamera lojui kaapin perällä, kun kännykän kamera oli tullut ja vienyt voiton. Siskoni aloitettua bloggaamisen lainasin kameraani noin vuoden verran hänelle, ennen kuin hän osti oman kameran ja minä aloitin myös bloggaamisen. Nyt reilu vuoden ajan olen kuvannut enemmän kun koskaan ennen ja saanut ihan uudenlaisen kipinän. Rakastan kuvata etenkin ihmisiä, mutta myös kaikkea muuta. Pikkuhiljaa olen alkanut haaveilla uudesta valovoimaisemmasta objektiivista, lisäsinkin sen meidän loputtomaan ostoslistaan!

Tykkään kuvata Viljamia, ja haluankin saada mahdollisimman paljon hänestä kuvia etenkin näistä ensimmäisistä vuosista, koska tykkään ainakin itse katsella omia lapsuuskuviani. Syksyn lähestyessä aloin heti suunnittelemaan, että haluan Viljamista kuvia lehtien seassa, ja aloin metsästämään sopivaa paikkaa. Mistään ei kuitenkaan tuntunut löytyvän kauniin värisiä lehtiä, joten lähdettiin ystäväni kanssa kävelylle pitkin puistoja, ja löydettiin täydellinen paikka. 






Sain mielestäni onnistuneita kuvia, sillä tällainen ilopilleri Viljami on suurimman osan ajasta. Tottakai aina on jotain parannettavaa, ja se valokuvaamisessa onkin niin koukuttavaa, täydellistä kuvaa tulee tuskin koskaan otettua! Oletteko te käyneet kuvaamassa syyskuvia? 

tiistai 26. syyskuuta 2017

Soseita ja sormiruokailua

Kun Viljami alkoi lähestyä puolen vuoden ikää, ja oli aika aloittaa kiinteiden maistelu, mua jännitti ja lykkäsin sitä kokoajan vaan pidemmälle ja pidemmälle. Vaikka olin lukenut aiheesta paljon, niin silti tuntui etten tiedä siitä mitään ja se vähän pelotti mua. Aloiteltiin ensin muutamalla eri soseella. Yhtä makua noin kolme päivää peräkkäin ja määrät oli todella pieniä, puolikkaita teelusikallisia. Kokeiltiin varovasti mitä Viljami tuumaa uusista mauista, tuleeko allergioita ja se tärkein, miten suolisto reagoi.  Kaikki meni onneksi todella hyvin, ja annoskoot pikkuhiljaa kasvoi ja uskallettiin sekoitella jo makuja keskenään. Viljamilla ei vielä tässä vaiheessa ollut hampaita, joten arastelin sormiruokailua vaikka tiesin sen olevan ihan turvallista ilman hampaitakin.


Kun Viljamille vihdoin puhkesi ensimmäiset hampaat, alettiin sormiruokailla hieman enemmän ja tällä hetkellä tilanne on se, että aamu- ja iltapuuron minä syötän, ja loput ateriat pääsääntöisesti sormiruokaillaan. Toki etenkin jos olemme pois kotoa tai on kiire johonkin, niin ruoka menee soseena. Sormiruokailu on kuitenkin helpottanut paljon minun omaa ruokailua, saan syödä rauhassa samalla vahtien Viljamin syömistä. Tottakai se on sotkuista ja vie oman aikansa laittaa hänelle ruokaa, mutta uskon että se palkitsee sitten myöhemmin!


Sormiruokailun aloittaminen oli kuitenkin myös jännittävää. Olin lukenut kakomisrefleksistä, että se tulee pikkulapsilla jo suun etuosassa, mutta oli se silti pelottavaa kun lapsi kakoo kaikkea minkä suuhunsa laittaa. Olin opetellut tarkasti miten tulee toimia jos lapsi meinaa tukehtua, koska ainahan sekin riski on olemassa. Minua lohdutti kuitenkin lukemani lause: "Sormiruokailu on ihan yhtä turvallista kuin soseruokailukin." Ja tottahan se on, kun lapsella on valmiudet alkaa syömään soseita, on hän myös valmis sormiruokailemaan.

Olenko ainoa jota kiinteiden aloitus jännitti? Onko sormiruokailu teillä ihan tuttu juttu, vai onko soseet enemmän teidän mieleen? 

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Mikä musta tulee isona?

Peruskoulun jälkeen mulla ei ollut mitään hajua mikä musta tulis isona, joten päädyin lukioon jotta saisin muutaman vuoden lisäaikaa miettiä. Lukion jälkeen mulla ei edelleenkään ollut hajua mitä haluaisin opiskella, joten hain lähihoitajaksi ja sosionomiksi, näille aloille ainakin olisi suuri mahdollisuus työllistyä. Olin kuitenkin sen verran hukassa elämäni kanssa, että mitkään opinnot ei siinä vaiheessa napannut, joten tein vain töitä kahdessa eri ravintolassa. Seuraavana keväänä hain taas opiskelemaan, tällä kertaa kosmetologiksi ja pääsinkin kouluun, mutta olin siinä vaiheessa jo raskaana, joten minun ei ollut järkevää aloittaa koulua ja jättää sitä heti kesken.


Koko raskausajan ja äitiysloman olen pohtinut, että mitähän sitten kun mun on aika palata työelämään tai kouluun, mihin mä oikein meen ja mitä mä teen? Lähipiiristä on heitelty kaikkia vaihtoehtoja, mutta mikään ei ole tuntunut kolahtavan, kunnes äitini heitti erään ammatin, ehkä jopa vähän vitsillä ja se kolahti. Olen lueskellut ja pohtinut tätä, ja pitkästä aikaa musta tuntuu että tiedän mitä mä teen keväällä! Koulutus tähän kyseiseen ammattiin ei ole kovin pitkä, joten se sopii mulle vallan mainiosti, en nimittäin viihdy koulun penkillä. 

En kerro vielä mikä tämä ammatti on josta nyt haaveilen, eikä se ole oleellista. Halusin vain kertoa, että pitkästä aikaa tuntuu hyvältä kun on jokin ajatus tulevaisuudesta. Ehkä mä vielä joskus pääsen takaisin työelämään ja toivottavasti sellaiseen työhön josta nautin ja jossa saan haastaa itseni. Eihän tämän tietysti tarvitse olla mikään loppuelämän ammatti, aina voi kouluttautua uudelleen, mutta just nyt tuntuu hyvältä kun tulevaisuus näyttää selkeämmältä kuin pitkään aikaan! 

torstai 21. syyskuuta 2017

Laatuaikaa

Vanhemmuus ja arjen pyörittäminen on välillä rankkaa ja uuvuttavaa. Tottakai se on myös ihanaa ja antoisaa, mutta myönnetään, että välillä sitä kaipaa jotain muutakin kun vaipanvaihtoa ja vaunuttelua. Sunnuntaina oli Teemun syntymäpäivät, ja Teemun vanhemmat lupasi ottaa Viljamin hoitoon, jotta pääsemme hetkeksi ulos kahdestaan. Alunperin ideana oli mennä kylpylään ja syömään, mutta Teemu oli sen verran flunssainen, että päätimme mennä kylpemisen sijaan elokuviin. 

Näytös oli jo puolilta päivin, ja ajattelimme käydä syömässä ennen sitä, mutta eihän sunnuntaisin juuri mikään ravintola ole auki niin aikaisin. Päädyimme siis lopulta mäkkäriin! :D Valitsimme elokuvaksi Napapiirin sankarit 3, josta täytyy sanoa sen verran, että olihan se ihan hauska, mutta minun makuun liian överi. Kaikki oli liian överiä. Tuli fiilis että se oli vähän väkisin väännetty, mutta kyllä se silti nauratti ja sai ajatukset pois kotoa. Elokuvan jälkeen me suunnattiin vielä asuntonäyttöön kahdestaan, ja sen jälkeen käytiin moikkaamassa Viljamia ja mä menin vielä kotiin koristelemaan kakun.

En ollut koskaan ennen tehnyt täytekakkupohjaa itse, olen aina käyttänyt kaupan valmiita pohjia. Tällä kertaa ajatuksenani oli leipoa pohja perjantai-iltana, täyttää lauantaina ja vain koristella sunnuntaina. No siinä kävi lopulta niin, että lauantai-iltana kisareissun päätteeksi Teemu kysyi, että niin mites se kakku? Olin unohtanut sen täysin ja ei auttanut kun ruveta vääntämään kakkupohjaa. Googlasin siskoni blogiin, koska muistin siellä olevan ohjeen ja eikun hommiin. Kakkupohja näytti hyvältä uunista tultuaan ja olin luottavaisin mielin. Kostutin ja täytin kakun seuraavana aamuna, jotta illalla ei tarvitse muuta kuin koristella. Kakkupohja mureni aivan täysin ja vaikutti olevan vähän raakakin joistain kohdista. Kokosin kakun pienistä muruista ja kyllä siitä ihan kakun näköinen tuli ja vieläpä ihan syötävä. Ensi kerralla paistan kakkua viisi minuuttia pidempään, niin siitä tulee täydellinen!


Pieni lepohetki arjen pyörityksestä teki hyvää! Parisuhdeaikaa ei koskaan voi olla liikaa, ja arjen keskellä ei välttämättä tule huolehdittua siitä niin paljoa. Toimiva parisuhde on kuitenkin onnellisen perheen perusta, joten pitäkää siitä huolta! <3


tiistai 19. syyskuuta 2017

Yhdeksän kuukautta

Tänään pyörähti Viljamilla yhdeksän kuukautta täyteen! Kulunut kuukausi toi tullessaan taas paljon uusia taitoja. Viljami osaa kävellä jo todella hienosti tukea vasten. Taaperokärryllä mennään kovaa vauhtia ja sohvaa pitkin lähes juostaan. Pikkuhiljaa muutamia askeleita ilman tukea on puoliksi vahingossa tullut, joten en usko että siihenkään menee enää montaa kuukautta kun hän osaa kävellä ilman tukea. Vauhtia piisaa ja välillä sitä toivoisi, että Viljami pysyisi edes viisi sekuntia paikoillaan. Joka paikkaan on kiivettävä ja sydän syrjällään saa pelätä koska sattuu. Kokoajan täytyy leikkiä ja touhuta eikä saa edes ruokaa laittaa ilman että samalla täytyy hauskuuttaa häntä. Viljami on myös kova pussaamaan ja halaamaan. Hän tulee suu auki suukottamaan ja halaamaan aina leikin lomassa, äidin sydän sulaa joka kerta! 


Perhepedissä nukumme edelleen ja yöllä syödään kaksi-kaksikymmentä kertaa, mutta se ei juurikaan minun unenlaatuun vaikuta, joten en ole jaksanut edes miettiä omaan sänkyyn siirtämistä tai yömaidosta vieroitusta. Imetän siis edelleen, ja päivässä menee keskimäärin viisi ateriaa kiinteitä joista osa sormiruokaillen. Puurot kuitenkin syötän lusikalla ja välillä etenkin reissussa ruoka on helpompi tarjota soseen muodossa. Hampaita on yhteensä kolme, kaksi alhaalla ja yksi ylhäällä, joka puhkesi pari viikkoa sitten. Päikkäreitä nukutaan kahdet päivässä, toiset yleensä rattaissa hieman pidemmät ja illemmalla vielä lyhyet. 

Kaikinpuolin Viljami on edelleen todella tyytyväinen ja iloinen lapsi. Naureskelee jatkuvasti eikä turhia kitise. Meidän päivät on oikein lystikkäitä ja nauraa räkätämme välillä toisillemme niin että naapuritkin kuulee. Vuoden ikä lähestyy uhkaavasti, ja niin hullua ajatella että meidän seuraava neuvolamme on vasta joulukuussa 1v neuvola!

maanantai 18. syyskuuta 2017

Viljami testaa: Hoplop Pirkkala

Perjantai-iltana Viljamin toinen kummitäti tuli käymään ja ehdotti josko mentäisiin käymään Hoplopissa. En ollut koskaan ennen kyseisessä paikassa käynyt, mutta olin kuullut että siellä on ihan oma puoli pienemmille, jossa ei tarvitse pelätä jäävänsä isompien lasten jalkoihin. Lähdimme innolla testaamaan mitä mieltä Viljami on hoplopista.

Perjantai-ilta oli melko rauhallinen sisäleikkipuistossa ja saimme leikkiä ihan rauhassa. Pienten puoli on siis tarkoitettu 0-4-vuotiaille, ja siellä on paljon erilaisia pehmeitä palikoita joiden päällä voi kiipeillä ja rakennella kaikenlaista. Pallomeri löytyi tottakai, ja se olikin Viljamin lemppari. 








Alle 1-vuotiaat sekä aikuiset pääsevät Hoploppiin ilmaiseksi, joten siitä super iso plussa. Paikanpäältä löytyi kahvio, josta sai jotain pientä syötävää ja juotavaa. Aiomme ehdottomasti käydä toistekin purkamassa energiaa ja leikkimässä muiden vauvojen kanssa.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Syyshäät

Hääparilla oli valokuvaaja sekä kirkossa, että muutaman tunnin hääpaikalla, joten kenenkään ei tarvinnut keskittyä päivän aikana valokuvaamiseen.  Sain siis räpsiä kuvia ihan fiilispohjalta aina kun muilta hommilta ehdin, ja sainkin mielestäni ihan kivoja kuvia aikaiseksi. Nämä ei varmasti enempää selittelyjä kaipaa, tässä siis Ilona <3 Samuli! 

syyshäät 2017

syyshäät 2017

syyshäät 2017 

syyshäät 2017

syyshäät 2017

syyshäät 2017

syyshäät 2017

syyshäät 2017

syyshäät 2017

syyshäät 2017

syyshäät 2017

syyshäät 2017