tiistai 31. tammikuuta 2017

Tekniikan ihmelapsi

Blogissa on vallinnut syvä hiljaisuus hetken aikaa, ja valitettavasti se tulee jatkumaan vielä hetken, ja nyt kerron että miksi!
 
En oo ikinä ollut kovin hyvä minkään elektronisten laitteiden kanssa. Toisinsanoen, oon aivan peukalo keskellä kämmentä kun mun eteen tulee jokin uusi laite. Just ja just osaan puhelimellakin soittaa ja lähettää tekstarin. Mulla ei oo moneen vuoteen ollut omaa tietokonetta, mutta viime kesänä mä sen sitten vihdoin hankin blogia ja koulua varten, jota en tosin aloittanutkaan. Tietokone pelas ihan hyvin siihen asti, kunnes aloin siirtämään sinne enemmän kuvia ja katselemaan sarjoja. Muutama viikko sitten kun katsottiin sillä jotain elokuvaa, se meni aivan jumiin ja sammui eikä lähtenyt päälle. Annoin tietokoneen hieman levätä ja seuraavana päivänä koitin lähtisikö se päälle, ja lähtihän se!
  
Jatkoin tietokoneen käyttöä ihan normaalisti, kunnes se taas jumitti ja sammui, ja tälläkertaa se ei enää lähtenyt päälle. Viikon ajan koitin päivittäin josko se olisi leppynyt ja lähtisi päälle, mutta ei. Viime viikolla lähdettiin sitten Poweriin näyttämään konetta, että olisiko jotain tehtävissä. Konehan tottakai lähti siellä lähes samantien käymään ja selvisi että se on aivan täynnä. Se nyt ei sinällään ollut yllätys, kun hetkeä aiemmin olin selannut koneelta viisi vuotta vanhoja kuvia, jotka ilmestyi ilmeisesti jonkun pilvipalvelun kautta sinne? Olin ennen kuin kone teki viimeisen juminsa ehtinyt siirtämään kaikki tärkeät kuvat tikulle ja luulin saaneeni niillä tilaa koneelle, vaan nuo liki 2000 vanhaa kuvaa ilmeisesti aiheutti sen jumin.
 
Powerista sain ohjeeksi poistaa kaiken ylimääräisen, siis aivan kaiken mitä en tarvitse. Ja niinhän mä sitten tein! Poistin sovelluksia, kuvia, ja jonkun kansion mistä sain 16GB koneelleni tilaa! Olin ihan liekeissä, että jee, nyt mun kone alkaa taas toimimaan. Kymmenen minuuttia meni että ne 16GB oli poistunut, ja arvaatteko mikä se oli? No käyttöjärjestelmä tietysti. Siis kuinka hemmetissä mä onnistuin poistamaan käyttöjärjestelmän mun koneesta. En sitten tiennyt että olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, päätin kuitenkin nauraa vedet silmissä hetken, kunnes tajusin että oikeesti, en pysty tekemään mun koneella MITÄÄN! Pari päivää mä mietin, ja googlailin mitä mun pitäis tehdä ja laitoin Powerin asiakaspalveluun viestiä. Sain sieltä ohjeeksi soittaa Asuksen asiakaspalveluun ja sieltä mua neuvottaisiin asentamaan se uusiksi, tai vaihtoehtoisesti viedä kone Powerin myymälään ja maksaa 80e, jotta saisin sen taas käyttökuntoon. Vielä en oo tehnyt kumpaakaan niistä, vaan tulin näpyttelemään Äidin koneelle. Pikapuoliin toivottavasti saan koneen taas käyttöön ja bloggailun jatkumaan.
  
Samana iltana kun olin onnistunut tyhjentämään koneen, putsasin myös puhelimesta ylimääräisiä sovelluksia. Poistin ilmeisesti jonkun mainosten blokkaus ohjelman, koska mun puhelin oli täynnä mainoksia. Joka välissä mainostettiin jotakin. Löysin onneks siihen ongelmaan ratkaisun parin päivän jälkeen, ja puhelin on taas kunnossa.
 
Sanokaa, etten oo ainoa joka on aivan käsi kaikkien laitteiden kanssa. Onko joku muu joskus onnistunut poistamaan jotain hyvinkin oleellista, kuten käyttöjärjestelmän? Tekniikan ihmelapsi kiittää ja kuittaa, ettei tääkin kone mee sekasin!

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Mä tahdon, tahdon, tahdon sua rakastaa!


Viime tiistaina, 10.1.2017, käytiin pienellä kävelylenkillä rannassa. Oli aivan älyttömän liukasta, ja edettiinkin hitaasti, välillä maisemia katsellen. Päästiin kotio, poika nukkui vaunuissa ja vein sen parvekkeelle jatkamaan uniaan. Olin menossa hakemaan sisältä itkuhälytintä, kun mun edessä oli mies polvillaan. Siis se mies, joka nukkuu mun kanssa samassa sängyssä, mun lapseni isä! Se oli siinä polvillaan sormus kourassa ja kysy, että tuunko mä sen vaimoks! AI ETTÄ TUUNKO! Purskahdin tietysti samantien poruun ja lysähdin siihen lattialle. Sain sormeeni maailman kauneimman sormuksen, just sellasen kun halusin.
  
Oltiin me kihlauksesta puhuttu, ja edellisenä päivänä käytiin ohimennen sovittamassa sormuksia, että hän tiesi minkä kokosta lähtee ostamaan. En mä silti osannut mitenkään arvata, että se nyt mua kosis. Alkuperäinen suunnitelma kuulemma oli, että se tapahtuisi vasta kesällä Pellossa, mutta oli päättänyt vähän aikaistaa ja toinen suunnitelma oli nyt sunnuntaina 15.1. meidän epävirallisena vuosipäivänä. Se olis kuitenkin ollu ehkä vähän epäilyttävää, koska hän vietti varpajaisia eilen illalla, ja jos ois krapulaisena sormus kourassa tullu mun eteen, niin se ei ehkä ois ollu kaikkein ihanteellisin tapa kosia. Sen takia meidän lenkki vähän kesti, kun sen kosinnan piti tapahtua sielä, mutta oli niin märkää ettei se viittiny polvistua! Siinä olohuoneen lattialla, meidän kotona oli kyllä ihan täydellinen hetki.


maanantai 2. tammikuuta 2017

Synnytyskertomus

Nyt kun synnytyksestä on kulunut kaksi viikkoa, on aika palata siihen, mitä oikein tapahtui ja miten kaikki eteni. Kirjoitan tämän lähinnä itseäni varten, jotta voin palata jatkossa tänne muistelemaan, mutta toki tämä voi kiinnostaa joitain teistäkin. Jos et siis halua tietää yksityiskohtia synnytyksestä, lopeta lukeminen tähän.
   Kaikki alkoi siis lauantai-iltana 17.12, kun oltiin Teemun kanssa viialassa käymässä mun vanhempien luona. Käytiin hakemassa sieltä matkarattaat ja kylpyamme, jotka äiti ja iskä oli tuonut siskoni luota. Olin kävelemässä autolle, kunnes huomasin että housuni olivat märät. Kello oli 19.50. En ollut aivan varma olinko juuri pissannut housuuni vai oliko kyseessä lapsivettä. Otin peräkontista viltin penkilleni, jotten kastelisi sitä ja Teemu vitsaili, että tuliko mulle kylmä.. Kerroin sitten, että tais mennä lapsivedet, ja Teemun ilme oli kyllä näkemisen arvoinen! Lähdettiin ajelemaan kohti kotia, ja matkalla googletin kaiken mahdollisen, ja tärisin jännityksestä ja pelosta. Olin ilmoittanut meidän odottavien äitien Whatsapp-ryhmässä, että mitä juuri tapahtui ja sain sieltä neuvon mennä suihkuun ja sen jälkeen laittaa siteen, jos housut kastuu senkin läpi, niin kyseessä on lapsivettä.


   Olin menossa suihkuun, enkä epäillyt hetkeäkään etteikö kyse olisi lapsivedestä. Valuin aivan solkenaan vettä. Teemun ilme oli taas melko järkyttynyt, kun hän näki kuinka paljon sitä tulee. Peseydyin, ja laitoin päälleni puhtaat vaatteet, joka oli virhe. Ne oli nimittäin pian jo aivan läpimärät. Soitin sairaalaan synnytyspäivystykseen, ja sain sieltä ohjeeksi lähteä kohti sairaalaa, raskausdiabetekseni takia. Tärisin, olin aivan paniikissa. Tätähän me oltiin odotettu yhdeksän kuukautta, ja nytkö se tapahtuu! Otin sairaalakassini mukaan ja pari pyyhettä pepun alle, etten kastele autoa aivan täysin. Tiputettiin matkalla Helmi hoitoon Teemun isälle, ja soitin äidille, että se on menoa nyt. Itkettiin äidin kanssa hetki, ja keräsin itseni ennen sairaalan pihaa.
   Kello 21.30 oltiin sairaalan pihassa, ensimmäisenä mut pistettiin vaihtamaan sairaalavaatteet päälle, ja ne ah niin ihanat verkkopikkarit, joiden hehkutuksen tajuan vasta nyt. Maailman mukavimmat ja käytännöllisimmät! Olin käyrillä reilun puoli tuntia, ja multa otettiin siinä vaiheessa streptokokki -näyte, koska sitä ei oltu aiemmin multa otettu. Käyrien jälkeen mut siirrettiin osastolle, ja Teemu lähetettiin kotio.


  Yöllä kahden maissa mua alko supistella, mutta pärjäsin vielä hyvin ihan vaan keskittymällä hengittämään rauhassa, ja supistusten välissä ehdin vähän torkkuakin. Sunnuntai -aamuna Teemu tuli mun seuraks osastolle. Kateltiin sarjoja, ja käytiin kävelemässä pitkin sairaalan käytäviä, ja mä puuskutin supistusten aikana, jotka ei vieläkään ollut kovia, eikä paikat ollut kypsyneet juuri yhtään. Multa otettiin verikokeet illan aikana ja kahdeksan aikaan Teemu lähti kotio, ja mä menin iltapalalle. Olin kovin itkuinen ja väsynyt, ja hetken päästä mun hoitaja tuli kertomaan mulle uutisia. Tulehdusarvot oli vähän koholla, ja mulle alotettaisiin antibiootti suoneen ja suun kautta pian, ja samalla saisin ensimmäisen annoksen cytotecia, jotta saataisiin synnytys etenemään.
  Soitin Teemulle itkien, ja selitin tilanteen. Kello 21 mua alkoi supistella, ja kivut oli tälläkertaa ihan erilaisia kuin aiemmin. Keskityin vaan hengittämään rauhassa ja lämmitin geelityynyä, jota pidin vuoronperään selässä ja reisissä. Kokeilin välillä hytkyä jumppapallon päällä, ja sainkin siinä välillä torkuttua, kunnes heräsin supistuksiin, joita tuli jo aika tiheään.
  Puolenyön aikoihin mun oli pakko soittaa kelloa ja kutsua hoitaja paikalle. Mut laitettiin käyrille, ja noin yhden aikaan sain kipupiikin reiteen. Se vei kivut hetkellisesti pois, ja sain nukuttua muutaman tunnin. Aamuyöstä supistukset voimistu, ja niitä alkoi olla viiden minuutin välein. Mulle tehtiin sisätutkimus, ja olin 5cm auki. Siinä vaiheessa hoitaja ilmoitti, että voisin soittaa Teemun paikalle, ja mut siirrettäisiin synnytyssaliin.


   Kuuden aikaan mut siirrettiin, ja istuskelin alkuun keinutuolissa käyrillä. Ovesta astui hetkenpäästä sisään hyvin pöllähtäneen näköinen Teemu, joka oli ihan varma että mä oon jo tositoimissa ponnistamassa. Pettymys oli varmaan suuri, kun sielä mä vielä ihan hyvävointisena istuskelin keinutuolissa. Aamun aikana supistukset alkoi olla jo aika kovia, ja siirryin sänkyyn. Kahdeksan aikaan sain avukseni ilokaasua, joka olikin hetkellinen helpotus. Sain pääni ihan huolella sekaisin, ja kaikki nauratti. Mut oli edellisenä iltana määrätty olemaan syömättä ja juomatta, johon lopulta kukaan ei löytänyt mitään syytä. Aamulla yhdeksän aikaan sain kuitenkin luvan syödä, ja ihana kätilöopiskelija toikin mulle runsaan aamiaisen. Sen syömisessä kesti ikuisuus, kun mun liikkeet oli aika hitaita ja supistusten aikana vedin maskin naamalle ja hengittelin ilokaasua. Lapsivettä oli tihkunut koko ajan lauantai-illasta asti, ja se oli mulle oikeasti yllätys, että miten paljon sitä oikein tulee!
  Kymmenen aikaan mun kivut oli jo niin sietämättömiä, että kätilö ehdotti mulle epiduraalia. Suostuin siihen, ja täytyy myöntää, että se on asia mitä pelkäsin eniten koko synnytyksessä. Multa on siis otettu 2012 likvor-näyte, joka otetaan samasta paikasta mihin epiduraali laitetaan. Se näytteen otto silloin epäonnistui, ja mulle tuli niin kovat kivut, että en ole vielä kokenut mitään vastaavaa. Sen takia tärisin pelosta ja itkin hysteerisena kun epiduraalia laitettiin. Teemu oli tässävaiheessa siirtynyt käytävään, ja se oltiin sovittu jo etukäteen, koska tiesin Teemulle tulevan huono olo piikkien näkemisestä. Kätilöopiskelija onneksi oli kokoajan mun kanssa, piti kädestä ja rauhoitteli.
  Epiduraalin laiton jälkeen vedin vieläkin ilokaasua, ehkä ihan vain tottumuksen vuoksi, enkä uskaltanut luottaa epiduraalin vaikutukseen. Tässä vaiheessa pääni oli aivan sekaisin. Makasin kyljelläni sängyssä ja Teemun mukaan kieleni tuli välillä hitaasti suusta pihalle ja meni takaisin. Puheeni oli hyvin hidasta ja epäselvää. Kivut oli poissa, ja tuntui enää pientä painetta supistusten aikana. Puolenpäivän aikaan epiduraalin vaikutus alkoi lakata, ja sain uuden annoksen sitä. Hetken päästä kivut oli taas poissa ja aloin olla todella väsynyt.


  Puoli kahden maissa mulla alkoi olla todella kova tarve ponnistaa. Olin 7cm auki, ja sain alkaa harjoitella ponnistamista. En tahtonut löytää enää mukavaa asentoa sängyssä, ja pian sainkin alkaa ihan kunnolla ponnistaa. Ponnistusvaihe oli kivulias, mutta kun synnytys oli kestänyt jo niin pitkään, halusi vain äkkiä saada pienen maailmaan ja odotuksen loppumaan. Ponnistusvaihe kesti 35 minuttia, ja sitten kuului se pieni ihana rääkäisy. Meidän yhdeksän pisteen poika syntyi maanantaina 19.12. kello 14.15. Painoa oli 3555g, pituutta 50cm ja päänympärys 35,5cm.
  Sain pojan heti rinnalleni, ja sitä tunnetta en unohda ikinä. Miten voi tuntea niin paljon rakkautta sellaista kohtaan, jonka tapaa ensikertaa. Vauva oli paitani sisässä, ja samalla istukka syntyi yhdeksän minuutin jälkeen. Sain kolme tikkiä, jotka ommeltiin samalla kun vauva oli mun rinnalla. Synnytyksen kestoksi on merkattu 15h24min, mutta vesien menosta kesti 42h25min.
  Pian ompelun jälkeen nousin sängylle istumaan ja vauva siirrettiin Teemun rinnalle, jotta pääsen suihkuun. Oloni oli todella hyvä, ja olin niin täynnä onnea, etten tuntenut mitään kipuja. Vauva punnittiin ja mitattiin, ja meille tuotiin syötävää. Onnesta soikeina syötiin vatsamme täyteen, ja pian meidät siirrettiin osastolle. Samana iltana mun vanhemmat tuli katsomaan vauvaa, ja seuraavana päivänä kävi Teemun äiti. Jouduttiin olemaan sairaalassa perjantaihin asti, sillä vauvan paino lähti laskemaan vähän liikaa, ja mä sain antibiootteja korkeiden tulehdusarvojen takia. Ensimmäisen kerran meille lupailtiin kotiutusta jo keskiviikkona, seuraavan kerran torstaina ja vihdoin kun perjantai koitti, olin niin innoissani. Odotus sairaalassa oli tylsää ja turhauttavaa. Pojan paino onneksi alkoi nousta samalla kun mun maito nousi kunnolla ja saatiin kotiutuslupa.


  Mulle jäi kaikinpuolin synnytyksestä tosi positiivinen fiilis, ja mua synnytyssalissa hoitanut kätilöharjoittelija oli aivan mahtava! Kaikki muukin henkilökunta oli mukavaa, mutta meillä synkkas todella hyvin harjoittelijan kanssa, ja pystyin olemaan hänen seurassaan rentona ja juttelemaan niitä näitä, joka vei kivut aina välillä pois. Teemu oli myös mun tukena ja turvana, ilman sitä synnytys olis varmasti ollut paljon tylsempi. Netistä saa usein lukea hyvin negatiivisista synnytyskokemuksista, mutta ajattelin kertoa teille tämän senkin takia, että synnytys voi todellakin mennä hyvin, eikä siitä aina jää paha maku suuhun.
  Tämä oli todella pitkä kertomus, mutta toivottavasti edes joku jaksoi lukea tänne asti ja mahdollisesti sai tästä jotain irti. Mulle tämä oli todella terapeuttista muistella noita tapahtumia ja nyt voin aina palata tänne lukemaan ja muistelemaan noiden päivien tapahtumia.