maanantai 27. helmikuuta 2017

Tätiys ja äitiys

Sain viettää viikonlopun Viialassa äitini ja siskontyttöni Alisan kanssa. Nyt kun Viljami on syntynyt, olen huomannut miten suhteeni Alisaan on muuttunut. Hän on aina ollut minulle todella rakas, ja välillä ikävöin häntä niin että itkettää. Raskausaikana hän usein silitteli vatsaani ja jutteli "Latevauvvalle". Se oli niin liikuttavaa, että jopa vähän ikävöin niitä hetkiä kun juteltiin yhdessä masulleni.

Mietin raskausaikana paljon, että tuleeko minun ja Alisan suhde muuttumaan, ja jos niin kuinka? Ajattelin silloin, että yritän mahdollisimman paljon olla läsnä kun näen Alisaa, ja leikkiä ja halitella samanlailla kuin aina ennenkin. Pelkäsin, että Alisasta tulisi todella mustasukkainen ja pahimmassa tapauksessa hän ei enää viihtyisi kanssani niinkuin ennen.


Nyt viikonloppuna ehdimme pitkästä aikaa leikkimään kunnolla ja puuhailemaan kaikkea muutakin, ja huomasin Alisan nauttivan saamastaan huomiosta kun Viljami nukkui ja pystyin täysillä keskittymään vain Alisaan. Leikimme samanlailla kuin aina ennenkin ja edelleenkin hän tulee syliini istumaan ja pyytää lukemaan. Juuri niinkuin toivoinkin.

Suhteemme ei onneksi ole muuttunut juurikaan, tottakai välillä huomaan Alisan olevan mustasukkainen kun ruokin Viljamia, tai hän ei vielä osaa kaikissa tilanteissa varoa vauvaa. Mutta pääasiassa Alisa on aivan rakastunut Viljamiin. Hän kovasti silittelee ja pussailee Viljamia ja odottaa koska hän saa Viljamista leikkikaverin.

Toivon, ettei Alisalle tule koskaan sellaista tunnetta, että Viljami tuli meidän väliin, sillä hän tulee aina olemaan minulle rakas. <3 

lauantai 25. helmikuuta 2017

Kaksi kuukautta

Viime sunnuntaina meidän Viljami täytti kaksi kuukautta! Ajankulku on niin erikoista tällä hetkellä, kun toisaalta tuntuu että vasta kävelin housut lapsivedestä märkänä synnärille, mutta toisaalta tuntuu että siitä on ikuisuus. Ja voi kuinka paljon poika on kasvanut! Maanantaina meillä oli neuvola, painoa Viljamilla oli 5950 grammaa, pituutta 56cm ja pään ympärys 40cm.
Ensimmäinen kuukausi meni ihan vauvakuplassa, kun kaikki oli niin uutta, eikä poika vielä tehnyt muuta kuin nukkui, söi ja kakkasi. Teemukin piti heti kolme viikkoa isyyslomaa, niin saimme rauhassa totutella ja tutustua meidän pieneen poikaan.

Toisen kuukauden aikana tapahtui sitten niin paljon enemmän! Viljami alkoi hymyillä ja jutella. Hän jaksaa olla jo monta tuntia hereillä ja on selvästi kiinnostunut ympäristöstä. Olemme myös tehneet päivittäin vaunulenkkejä. Ihanaa kun pystyy kävelemään taas reippaasti eikä hengästy heti, niinkuin loppuraskaudesta.


Viljamin lempipaikkoja sylin lisäksi on tärisevä sitteri ja pesukoneen päällä hoitopöytä. Hoitopöydällä Viljami näyttää yleensä leveimmän hymynsä neuvolasta saadulle hymynaamalle. Teemu oli sairaslomalla kolme viikkoa pyöräytettyään nilkkansa, joten se helpotti meidän päiviä paljon, vaikka paljon aikaa tallissa sillä kuluikin. Mulla oli kuitenkin mahdollisuus päivisin touhuta kaikkea, kun ei tarvinnut kokoajan olla poika sylissä. Muutenkin tuli hyvään saumaan saikku, jos niin voi sanoa, nimittäin niin paljon uutta Viljami oppi, että oli kiva kun Teemukin oli näkemässä. Niin vähän aikaa nämä pienet ovat oikeasti pieniä! 

torstai 23. helmikuuta 2017

Vauvan kanssa kaupungilla

Käytiin tänään Viljamin kanssa pyörähtämässä kaupungilla. Hypättiin aamupäivällä bussiin ja nähtiin muutamia kavereita ja siskoani, sekä kierreltiin vähän kauppoja. On niin helppoa kulkea julkisilla, kun niitä menee tuosta vierestä vartin välein, ja vaunujen kanssa matkustaa ilmaiseksi. Se on tosi iso säästö, että me pärjätään yhdellä autolla. Olen lukenut muutamista vauva ryhmistä, että on niin hankalaa kulkea pienen kanssa missään kaupungilla, kun ei tiedä koska sen on nälkä ja mitä jos se alkaakin bussissa huutamaan.

Joko meillä on tosi helppo lapsi, tai sitten se on vain asenteesta kiinni, mutta mun mielestä siinä ei ole ollut mitään ongelmaa lähteä Viljamin kanssa ihmisten ilmoille. Tänäänkin syötin ja vaihdoin vaipan ennenkuin lähdettiin, pian Viljami nukahti vaunuihin, ja nukkui kolme tuntia. Hän heräsi juuri sopivasti kun oltiin kahvilassa, jossa mun oli helppo syöttää häntä ja jatkettiin matkaa kotia kohti. Mä sain vähän kierrellä kauppoja, ja nähdä samalla ihmisiä. Kotona ollessa alkaa äkkiä seinät kaatuun päälle jos ei pääse välillä pihalle! Oon ehkä isosiskoltani oppinut, että lapsen kanssa voi mennä ihan samanlailla kun ilman lastakin, pitää vain osata varautua hieman etukäteen, mutta ei pidä stressata mistään turhasta. 

Lähtekää rohkeasti vauvan kanssa kaupungille, älkääkä jumittuko kotiin neljän seinän sisälle! 

tiistai 21. helmikuuta 2017

Helppo iltapala

Meillä tehdään perunamuusia ainakin kerran viikossa ja aina sitä jää jonkinverran yli. Keksin kuitenkin ratkaisun viime viikolla, ja nyt harmittaa etten ollut aikaisemmin hoksannut tätä, nimittäin perunarieskat! Maailman helpoin ja nopein tehdä, eikä makukaan ole hullumpi. En ole jaksanut mittailla aineiden määriä, mutta noin 3dl muusia laitan yhden kananmunan, ripaus suolaa ja jauhoja senverran, että muusi muuttuu taikinamaisemmaksi, mutta sen ei tarvitse olla mikään kiinteä taikina. Paistetaan uunissa 275 asteessa noin kahdeksan minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Ja eikun herkuttelemaan!


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Meidän viikonloppu

Mun viikonloppu alkoi ihanan rentouttavasti perjantaina, kun Teemu tuli kaupan kautta kotiin, toi taco ainekset ja hinas itsensä mun viereen sohvalle. Istuskeltiin ja katottiin Netflixistä Shamelessiä, ja syötiin mahamme täyteen tacoista. Meillä oli hyvä taktiikka, kun Viljami vaati samaan aikaan huomiota; minä söin kaksi tacoa ja Teemu viihdytti poikaa ja sitten vaihdoimme vuoroa ja taas vuoroa. Näin pysyi poika tyytyväisenä ja me saatiin vatsat täyteen. On täytynyt kehitellä kaikenlaisia uusia juttuja, kun syöminen ei enää olekaan itsestäänselvyys. Pistettiin myös sauna lämpiämään ja mä pääsin yhden kylmän siiderin kanssa lauteille. Laitoin sekä tukkaan että naamaan naamiot ja ajattelin nauttia hetken hiljaisuudesta, kunnes kuulen Teemun juoksevan kohti kylpyhuonetta. Koira pissasi lattialle! No se siitä hiljaisuudesta. Kun kerta mun rentouttava hetki meni siinä, niin pyysin samalla Helmin kylppäriin, tuleepahan sekin pestyä!


Lauantaina vietettiin ihan vaan kotipäivää Viljamin kanssa. Leivoin ihania brookieseja, joihin ihastuin babyshowereillani, kun siskoni oli niitä tehnyt. Resepti oli Kinuskikissan, ja ne oli tosi helppoja tehdä. Suosittelen ehdottomasti jos on makean ystävä. Viljamin mentyä nukkumaan aloin täyttämään Oot niin ihana - vauvakirjaa. 


Tänään meillä on ollut isovanhempien päivä. Lähdettiin aamulla kaupungille äitiäni vastaan, ja tultiin kaupan kautta meille. Tehtiin ruokaa, juotiin kupit teetä ja makoiltiin Viljamin kanssa lattialla. On niin ihanaa kun se on alkanut viihtymään lattialla ja naureskelee jo kovasti meidän jutuille. Isäni tuli hakemaan äitiä kotiin ja me lähdettiin katsomaan ensin Teemun mummua ja siitä siirryttiin Teemun vanhempien luokse, jossa joka sunnuntai käydään syömässä ja saunomassa. Samalla Viljamin sedät ja täti näkee poikaa edes kerran viikossa.

Oli taas ihana viikonloppu, vaikka ei tehty mitään erikoista. Riitti kun ympärillä oli rakkaita ihmisiä.

perjantai 17. helmikuuta 2017

En noudata suosituksia - huono äiti?

Puhuimme tällä viikolla muutaman kaverini kanssa nykypäivän suosituksista koskien vauvanhoitoa ja käsittelyä. Meitä ihmetytti monikin asia, ja ajattelin hieman teidänkin kanssa aiheesta jutella. Nämä kaikki ovat siis vain suosituksia, eli jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee.

 Ensimmäisenä tuli puheeksi vauvan nukuttaminen vatsalleen. Sitä ei suositella tehtävän ollenkaan suurentuneen kätkytkuolema riskin vuoksi. Täytyy myöntää, että mä oon tosi paska mutsi, koska muutaman kerran oon nukuttanut vatsalleen, koska se helpottaa meillä huomattavasti vatsavaivoja. En kyllä kertaakaan valvomatta ole jättänyt, eli mielestäni riski on aika hyvin minimoitu. 


Puhuimme myös vaipanvaihdosta. Heti sairaalassa kun vaihdoin ensimmäistä kertaa vaippaa tuli hoitajalta hyvin selväksi, että lasta ei missään nimessä saa nostaa nilkoista. Asia hämmensi minua hieman, sillä se oli ainoa tapa jolla olin nähnyt vaipan vaihdettavan, enkä ollut edes ajatellut ettei niin voisi tehdä. Minulle näytettiin, kuinka vauvaa pitää nostaa reisien alta, mutta kokeiltuani sitä sain vauvan joka kerta kellahtamaan kyljelleen, ja yleensä vaipassa ollut tavara levisi ympäri vauvan jalkoja.... Yritin sairaalassa opetella vaihtamaan vaipan oikeaoppisesti, mutta se ei luonnistunut millään tavalla. Turhautti joka kerta vaihtaa vaippaa, kun tiesin että se on hankalaa. Pian palasin takaisin siihen nilkoista nostamiseen, kun ei kukaan oikeastaan edes perustellut sen haitallisuutta minulle mitenkään. Kotona pienen googlettelun jälkeen minulle selvisi, että se voi rasittaa javahingoittaa lapsen alaselkää. Olen siis tässäkin asiassa tosi huono äiti, kun teen asiat meille helpoimmalla tavalla. 


Lasta ei saisi enää kantaa olkapäällä, koska vaarana on tukehtuminen. Tämä kuulosti mielestäni todella erikoiselle, sillä voisin vannoa että jokainen vanhempi tekee tätä, ja varmasti kuulee hengittääkö lapsi siinä olkapäällä ja korjaa jos sen kasvot alkavat painautua olkapäätä vasten. Meillä ainakin pulautellaan sen verran paljon, että ruokailun jälkeen röyhtäytän aina olkapäällä. Sieltä Viljami myös tykkää katsella maailmaa, enkä koe sitä mitenkään huonona juttuna.

Onko kaikki nämä suositukset teille tuttuja, ja oletteko noudattaneet niitä orjallisesti? Olenko ainoa jonka mielestä nämä tuntuvat hieman hassuilta, ja onko väärin rikkoa suosituksia vain sillä perusteella, että näin on aina tehty? 

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Ristiäislahjat

Palataan vielä hetkeksi Viljamin ristiäisiin. Saatiin ihan hirveästi lahjoja, ja nyt ajattelin esitellä niitä teille. Kaikki lahjat oli ihania ja niiden antajat kyllä tuntee meidät hyvin, sillä kaikki oli mieluisia sekä pojalle, että vanhemmille!


Ensinnäkin Viljami sai paljon vaatteita! Tässä kuvassa ei ole kaikki, sillä osa oli jo pesussa. Oli kiva, kun saimme sekä sellaisia jotka pääsevät pian jo käyttöön, että myös hieman isompia, joiden käyttöä joudumme hetken odottamaan. Isompia vaatteita kun en ole vielä viitsinyt hamstrata kaappeihin, on kiva ostella niitä sitten pikkuhiljaa.


Saimme myöskin paljon leluja, joka oli positiivinen yllätys, sillä en ole itse ostanut ainuttakaan lelua. Siskoltani olen muutaman saanut, mutta olin ajatellut hankkivani niitä sitten pikkuhiljaa kun poika alkaa niistä jotain ymmärtää. Nyt meidän ei hetkeen tarvitse leluja ostaa. Myös tuttipullo ja ruokailuvälineet oli todella hyödyllinen lahja.

Oot niin ihana -vauvakirja oli ehdottomasti yksi suurin yllätys. Olin haaveillut siitä jo jonkin aikaa, ja olin päättänyt sen ostaa jossain vaiheessa. Siskoni kuitenkin tuntee minut melko hyvin, ja olikin sen meille hommannut. Pidän erityisesti siitä, että se on niin vapaamuotoinen, eikä ollenkaan sellainen perinteinen kirja.


Säästäminen tulee varmasti pojalle tutuksi, sillä hän sai kolme säästölipasta. Hopeakehyksiin täytyy miettiä joku ihana kuva, kunhan saamme ne kaiverruksesta. Ehdittiin jo painaa tuollaiseen massaan pojan jalan- ja kädenjälki, oli muuten erittäin haastava operaatio! Koirien Kalevala kuuluu kai jokaisen lapsen kirjahyllyyn, ja nyt meiltä löytyy sekin. Kirjoja en ole myöskään vielä ostanut yhtään, sillä uskon äitini pitävän huolen siitä, että pojalla riittää kirjoja ja että niitä myös hänelle luetaan. Viljami sai myöskin Pentikin ja Muumi -astiaston.

Tuntuu että kaikki lahjat oli jollain tapaa hyödyllisiä, eikä saatu mitään "turhaa", jos nyt lahjat ikinä sellaista voi olla. Kiitos vielä kaikille lahjojen antajille! <3

maanantai 13. helmikuuta 2017

Kuinka meillä nukutaan?

Raskauden aikana mietin monesti kuinka tulen jaksamaan vauvan synnyttyä. Mitä jos yöt valvotaan, eikä päivälläkään malteta nukkua. Raskauden edetessä kuitenkin huomasin, että olen paljon pirteämpi kuin ennen raskautta, enkä tarvinnut niin paljoa unta kuin aiemmin. Aloin pikkuhiljaa luottaa siihen, että kyllä minä jaksan, ja jos en jaksa niin onhan mulla Teemu.

Ensimmäiset viikot tuntui todella raskailta. Minkäänlaista rytmiä ei vielä ollut löytynyt, eikä tietenkään niin pienellä sellaista voi ollakaan. Alkuun yritin yöllä aina syötön jälkeen siirtää vauvan omaan sänkyynsä, mutta usein siinä kävi niin, että nukahdettiin molemmat ruokailun aikana, enkä enää sen jälkeen raaskinut vauvaa siirrellä. Siirryimme siis perhepetiin muutaman viikon jälkeen, enkä ole katunut hetkeäkään! Meillä nukutaan tällä hetkellä melko hyvin. Iltaisin nukkumaanmeno saattaa olla hankalaa, jos päivän unisaldo on jäänyt pieneksi. Viljami voi itkeä väsymystään parikin tuntia illalla, mutta mä kävelen sen kanssa ympäri asuntoa kunnes saan sen nukahtamaan, ja siirrytään sänkyyn. Joskus nukuttaminen onnistuu ihan vaan syöttämällä, mutta läheskään aina se ei toimi.

Yöllä herätään kaksi-neljä kertaa syömään, mutta ne on aika nopeita herätyksiä. Vauva syö vatsansa täyteen, röyhtäisee ja sitten jatketaankin unia. Tottakai poikkeuksiakin on. Välillä huudetaan neljäkin tuntia yöllä putkeen, mutta sellaista se välillä on, eikä se tullut mulle yllätyksenä. Oon niin onnellinen, että meillä nukutaan näin hyvin. Ja jos yöllä ei olla nukuttu kunnolla, niin sitten me nukutaan päivällä.


lauantai 11. helmikuuta 2017

Imetys

Ajattelin hieman puhua aiheesta nimeltä imetys, siitäkin huolimatta, että se jakaa mielipiteitä hyvin vahvasti. Aihe on itselleni tärkeä, ja siksi aion nyt kertoa oman kantani siihen.

Äitiyttä on takana melkein kahdeksan viikkoa, ja olemme tähän asti olleet täysimetyksellä. Heti synnytyksen jälkeen kun sain ensimmäisen kerran koittaa imetystä, se tuntui älyttömän hankalalle. Pikkuinen yritti kovasti päästä rinnalle, ja kerkesin hieman turhautua, kunnes ensimmäisen kerran tunsin, kuinka vauva sai otteen ja alkoi syödä. Se oli niin mahtava tunne! Pystyin ruokkimaan omaa lastani.

Imetys lähti sujumaan sairaalassa hyvin, ja koska jouduimme olemaan siellä hieman pidempään, piti hoitajat siitä huolen että vauvan imuote oli hyvä ja kannustivat imetykseen. Maidon nousussa kesti muutaman päivän, ja ennen kuin maito nousi kunnolla kerkesi pojan paino laskemaan hieman liikaa, ja kerran hoitajat antoivat lisämaitoa, vaikka minusta itsestäni tuntui siltä, että poika saa tarpeeksi ruokaa. Jouduimmekin tekemään muutamia kertoja syöttöpunnituksen, ja joka kerta paino oli syötön aikana noussut reilusti, eikä lisämaitoa enää tarvittu. Kotona maito sitten lopulta nousi kunnolla, ja siitä asti sitä on riittänyt! Olin alusta asti sitä mieltä, että kokeilen imetystä, mutta jos se ei ota sujuakseen, niin en stressaa siitä tai koe epäonnistuneeni. Meidän iloksi imetys on sujunut tähän päivään asti todella hyvin ja kivuttomasti. Ainoa murheemme on "suihkutissit", joiden takia Viljamilla on välillä ilmavaivoja ja pieniä ongelmia syödessä, mutta sekin on ratkaistu sillä, että joko pumppaan tai lypsän käsin ennen syöttämistä jos tunnen että rinnat ovat täynnä.


 Julkisesti imettämistä hieman jännitin, koska olin hieman epävarma koko imetyksen suhteen, enkä tiennyt mitä ajatuksia se muissa ihmisissä herättää. Ensimmäisen kerran "jouduin" imettämään julkisesti kun Viljami oli noin kuukauden ikäinen ja olimme ostoksilla. En oikeastaan voi edes kutsua tätä julkisesti imettämiseksi, koska olimme ravintolan nurkassa, ja vain tarjoilija näki minun syöttävän lastani. Olin kuitenkin äärettömän ylpeä itsestäni tuon jälkeen, kun uskalsin sen tehdä. Sen jälkeen en ole enää jaksanut miettiä mitä muut minusta ja imettämisestä ajattelee. Se on maailman kaunein ja luonnollisin asia, enkä aio enää ujostella tehdä sitä muiden edessä.
   
Toinen kerta kun imetin julkisesti oli täyden subway jonon edessä. Pojan tuli nälkä ja kuuma samaan aikaan, eikä siihen huutoon auttanut kun mennä istumaan ja tyrkätä tissi suuhun ja taas oltiin tyytyväisiä. Hieman mua ehkä huvitti se tilanne, koska mulla oli päällä vaalean harmaa paita, ja tuon ruokailun jälkeen se oli toisen tissin kohdalta kainaloon asti märkä. Viljami ei ihan kaikkea ehdi syömään mitä olis tarjolla.
  
Musta on ollut ihanaa, kun imetykseen on kannustettu niin sairaalassa kuin neuvolassakin, mutta jos jostain syystä imetys ei olisikaan onnistunut, tuntuisi varmasti kurjalta selittää neuvolassa, että miksi se ei onnistu. Teemu on monta kertaa kertonut mulle kuinka ylpeä se on siitä, että mä pystyn ruokkimaan meidän lasta, kaikki ei siihen pysty. Oon itsekin todella tyytyväinen, että olen jo näin kauan pystynyt imettämään, ja tottakai toivon tämän jatkuvan mahdollisimman pitkään. Se kun tuijottelemme Viljamin kanssa toisiamme, saa joka kerta sydämen sulamaan.
  
Tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että imetys on just meijän juttu, mutta jos jokupäivä se ei enää tunnu hyvältä, sitten me lopetetaan se. Mennään just niinkun hyvältä tuntuu, toivottavasti muutkin äidit tekevät niin kuin parhaaksi näkee huolimatta muiden mielipiteistä!

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ristiäiset

Vietimme sunnuntaina poikamme ristiäisiä. Olin ulkoistanut lähes kaiken valmisteluihin liittyvän äidille ja anopille. Äiti teki voileipäkakun ja kuivakakkuja, sekä toi suklaakonvehteja. Anoppi puolestaan toi karjalanpiirakoita munavoilla sekä lihapasteijoita. Täytekakut tilasimme pitopalvelun kautta. Minulle jäi siis ainoastaan kaupassa käynti ja koristeiden hankkiminen. Pidimme ristiäiset Pirkkalan seurakuntatalossa, sillä vieraita oli yli 30, emmekä olisi mahtuneet kenenkään kotiin. Oli mukava kun ei tarvinnut miettiä riittääkö kaikille istumapaikkoja ja kahvikuppeja. Juhlapaikalta löytyi kaikki astiat ja pöytäliinat.


 Tila oli ihanan iso, siellä oli erikseen tila, jossa itse kaste tapahtui ja toinen huone jossa oli pitkät pöydät kahvitusta varten. Löytyipä sieltä jopa lapsille leikkihuone, joka oli ehdottomasti plussaa, sillä muutama lapsi meidänkin juhlissa oli ja uskon että he viihtyivät huomattavasti paremmin, kun oli jotain tekemistä. Tilaa ei sen suuremmin tarvinnut koristella, enkä kokenut sitä tarpeelliseksi, mutta pöydistä löytyi kynttilöitä ja tarjottavien pöydässä oli pieniä vaaleansinisiä lasikiviä ja "terälehtiä".   
 
Itse kaste oli hyvin lyhyt ja rento tilaisuus. Pappi oli Teemulle entuudestaan tuttu ja oli mukavaa, että saimme juuri hänet kastamaan meidän pojan. Kun olimme aloittamassa kastetta, poika alkoi huutaa nälkäänsä. Pappi ilmoitti, että tuskin kenelläkään on niin kiire, jos poika vähän syö ennen kuin aloitetaan. Niinpä minä syötin poikaa hetken ja jatkoimme kastetta. Hän nukkui koko kasteen ajan, kun sylikummi jaksoi hytkyttää. Menimme hyvin lyhyen kaavan mukaan, ja pian pappi ilmoitti meidän päättämän nimen. Tästä lähin kutsumme poikaa nimellä Viljami Teemunpoika.



Kummeja pojalla on yhteensä neljä. Minun isosisko ja hänen mies, Teemun veli sekä sisko. Kummeista kirjoittelen myöhemmin hieman lisää. Olen äärettömän kiitollinen, että juuri nämä ihmiset ovat meidän Viljamin kummeja ja mukana meidän elämässä.
 
Kaste oli kaikinpuolin meidän näköinen tilaisuus ja päivän päätähtikin jaksoi ilman suurempia huutoja koko päivän. Kyllä Viljami olikin väsynyt ja nukkui koko illan kotona.